Politiikka

Ministeri Berner aikoo edistää EU-tasolla kesäajasta luopumista

Politiikka 10.11.2017

"Lehmän utareet eivät tunne kesäaikaan siirtymistä", säestää liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Ari Jalonen.


LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER
Ministeri Berner esitti lupauksensa eduskunnassa, missä keskusteltiin perjantaina kansalaisaloitteesta, jossa vaaditaan kellojen kesäaikaan siirtämisen lopettamista.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) aikoo edistää EU-tasolla sitä, että kellojen kesäaikaan siirtämisestä luovuttaisiin.

Berner esitti lupauksensa eduskunnassa, missä keskusteltiin perjantaina kansalaisaloitteesta, jossa vaaditaan kellojen kesäaikaan siirtämisen lopettamista.

"Sitoudun henkilökohtaisesti siihen, että vien tämän asian eteenpäin myöskin EU:ssa", Berner sanoi eduskunnassa.

Yli 70 000 kannatusilmoitusta kerännyt kansalaisaloite luovutettiin eduskunnalle kesäkuussa.

Eduskunnan keskustelussa kansanedustajat oikealta vasemmalle olivat yhtä mieltä siitä, että kellojen kesäaikaan siirtymisestä tulisi luopua. Eduskunnassa ei kuultu ensimmäistäkään kesäaikaa puolustavaa puheenvuoroa.

Myös eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta kannattaa mietinnössään kesäajasta luopumista.

Kesäajasta ei voi noin vain irtautua kansallisella päätöksellä, sillä viisareiden siirrosta säädetään EU-direktiivissä, joka sitoo Suomea EU:n jäsenmaana.

Liikenne- ja viestintävaliokunta vaatii hallitusta vaikuttamaan EU-tasolla siihen, että kellojen kesäaikaan siirtämistä koskevasta velvoitteesta EU:ssa luovutaan.

Myös kaikki suomalaiset europarlamentaarikot ovat ottaneet kantaa kellojen siirtelyn lopettamisen puolesta EU:ssa. Suomalaismepit ehdottivat lokakuussa, että kellojen siirtoa koskevaa direktiiviä muutettaisiin niin, että jäsenmaat voisivat itse valita käytäntönsä.

Kellojen siirtely lisää sydäninfarkteja

Eduskunnan keskustelussa kansanedustajat esittelevät pitkän listan kesäaikaan ja syksyllä takaisin normaaliaikaan siirtymistä vastustavia perusteluja.

Keskustelussa vedottiin muun muassa lääketieteellisiin tutkimuksiin, joiden mukaan kesä- ja normaaliaikaan siirtymistä seuraavilla viikoilla esiintyy selvästi tavallista enemmän sydäninfarkteja. Myös masennuksen on havaittu lisääntyvän kellojen siirtelyn jälkeen.

Kellojen siirtely aiheuttaa myös monenlaisia taloudellisia ja tuotannollisia haittoja eri aloilla. Erityisen paljon kellojen siirtely haittaa maitotilallisten elämää.

"Lehmän utareet kun eivät tunne kesäaikaan siirtymistä", liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Ari Jalonen (sin.) sanoi.

Kesäaikaan siirtymisen puolesta aikoinaan esitetyt perusteet – kuten esimerkiksi energian säästäminen, kun auringonvaloa riittää pitempään – todettiin eduskuntakeskustelussa aikansa eläneiksi.

"Nykyisin maailma pyörii 24/7-periaatteella. Tämä peruste on aika lailla vanhentunut", Timo Heinonen (kok.) sanoi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit