Politiikka

MT-mittaus: Sipilän hallitus on edeltäjiään tylympi maaseutua kohtaan – nuiva maaseudulle myös kaupunkilaisten mielestä

Politiikka 13.11.2017

Keskustan ja kokoomuksen äänestäjät kylläkin luottavat hallituksen tasapuolisuuteen.


Jukka Pasonen

Juha Sipilän keskustan, kokoomuksen ja sinisten hallitus suhtautuu maaseutuun penseämmin kuin edelliset hallitukset, äänestäjät arvioivat Maaseudun Tulevaisuuden teettämässä laajassa kyselyssä.

Joka kolmas äänestysikäinen pitää nykyhallitusta edeltäjiään penseämpänä maaseudulle, joka viides myötämielisempänä.

Maaseudulla asuvat ovat vahvimmin arvion takana, mutta kaupunkilaisetkin kallistuvat lievästi samalle kannalle.

Sen sijaan keskustan ja kokoomuksen kannattajat luottavat puolueidensa maaseutumyönteisyyteen hallituksessa. Keskustan äänestäjistä kaksi kolmasosaa pitää nykyhallitusta vähintään yhtä maaseutumyönteisenä kuin sen edeltäjiä.

Hallitus suhtautuu maaseutuun huonommin kuin kaupunkeihin, 42 prosenttia äänestysikäisistä arvioi.

Vähintään tasapuoliseksi suhtautumisen arvioi 39 prosenttia. Luvussa ovat ne 15 prosenttia, joiden mielestä hallitus suhtautuu maaseutuun jopa paremmin kuin kaupunkeihin.

Tässäkin keskustan ja kokoomuksen kannattajat luottavat lujimmin hallituksen tasapuolisuuteen, opposition kannattajat sen sijaan eivät.

MTK:n jäsenistä yli puolet näyttäisi pitävän hallituksen suhtautumista maaseutuun ja kaupunkeihin vähintään tasapuolisena. Maa- ja metsätaloustuottajajärjestön jäseniä oli vastaajissa tosin vain 36. Aiemmista kyselyistä tiedetään, että valtaosa heistä äänestää keskustaa ja kokoomusta.

Myös eläkeikäisistä ja pääkaupunkiseudulla asuvista joka toinen arvioi hallituksen suhtautuvan maaseutuun vähintään tasapuolisesti.

Sen sijaan kaikista kaupunkimaisella paikalla asuvista 39 prosenttia arvelee kaupunkien olevan enemmän hallituksen suosiossa, kun maaseudun suosimista epäilee 17 prosenttia.

Kyselyn toteutti TNS Kantar Agro. Se keräsi lokakuun lopussa 3 010 vastausta. Tulokset edustavat 18–74-vuotiaita suomalaisia Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Näin suuressa otoksessa virhemarginaali on 1–2 prosenttiyksikköä, kun on kyse koko väestöä koskevista luvuista.

Aiheeseen liittyvät artikkelit