Politiikka

Video: Pikkukunnan asukkaat vihastuivat kylätien huonoon kuntoon: "Monet kyläläiset ovat tuskastuneet, ettei tällaista ole ennen nähty"

Politiikka 28.11.2017

Useista ilmoituksista huolimatta mitään ei ole tapahtunut.


Kuvakaappaus kyläseuran julkaisemalta videolta.

Hartolan kunnassa Päijät-Hämeessä sijaitsevan Vuorenkylän tien kunto on vihastuttanut paikalliset.

Vuorenkylä-seuran sihteeri Tapio Mattlar kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että tien kunto on tänä syksynä vajonnut ennätyksellisen huonoksi.

"Monet kyläläiset ovat tuskastuneet, ettei tällaista ole ennen nähty", Mattlar sanoo.

25 kilometriä pitkän tien hoito on valtion vastuulla. Asukkaat ovatkin soittaneet Liikenneviraston tienkäyttäjän linjalle useita kertoja, mutta mitään ei ole Mattlarin mukaan kuitenkaan tapahtunut.

Kyläseura julkaisi pari viikkoa sitten videopalvelu Youtubessa videon tien huonosta kunnosta. Videolla näkyy, että tie on hyvin kuoppainen. Videon julkaisun jälkeen tielle on tuotu muutama murskekuorma. Sihteerin mukaan murske on kuitenkin tuotu vain silmänlumeeksi.

"Se oli lähinnä vitsi. Äkkiä se murske hävisi sinne kuoppiin", hän sanoo.

Mattlarin mukaan tie ei koskaan ole ollut kovin hyvässä kunnossa. Hän on itse asunut Vuorenkylässä vuodesta 1981 asti.

Yksi syy tien huonon kunnon taustalla on kyläseuran sihteerin mukaan sade, mutta kunnossapitoakin voisi hänen mukaansa parantaa.

Vihaisia tien kunnon takia ovat olleet Mattlarin mukaan erityisesti ne, jotka käyttävät tietä päivittäin. Heitä on arviolta noin 50. Koko kylässä on vakinaisia asukkaita noin 100.

Aiheeseen liittyvät artikkelit