Politiikka

Pääministeri Sipilä: Sote viedään maaliin

Politiikka 03.12.2017

Käsien ylösnosto -puheella Sipilä halusi varmistaa koko hallituksen tuen.


Martti Kainulainen
Pääministeri Juha Sipilä toivoo kunnilta malttia, jota ei tehtäisi päätöksiä jotka kuuluvat tulevalle maakuntahallinnolle.

Sote valmistuu sovitussa aikataulussa vuoden 2020 alkuun, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vakuutti sunnuntaina pääministerin haastattelutunnilla Yle Radio Suomessa.

Lausuntokierros päättyy kahden viikon kuluttua. Sen jälkeen tarkennetaan linjaukset ja eduskunta käsittelee lakiesitykset kesään mennessä, Sipilä aikataulutti.

Sipilän mukaan kyseessä on suurin uudistus sotien jälkeen. Hän myönsi valmistelijoiden olleen liiankin tiukoilla, jotta aikataulussa on pysytty.

Soten maaliin saattamisen takana on koko hallitus, Sipilä sanoi.

Pääministeri kertoi taannoisen puheensa joko soten maaliin viemisestä tai käsien ylös nostamisesta olleen itse asiassa kysymys. Siihen hän sai vastauksen sekä omalta puolueelta että hallituskumppaneilta.

Tärkeänä Sipilä pitää rajoittamislain tiukentamista, jolla estetään palvelujen ulkoistus ennen soten voimaantuloa. Hänen mielestään on väärin, jos kunnissa tehdään nyt päätöksiä, joilla sidotaan tulevia tulevia maakuntahallintoja.

Valinnanvapaus ei ole murenemassa, Sipilä torjui. Kyse on vain siitä, kuinka paljon erikoissairaanhoitoa sen piiriin tulee.

Perustuslakivaliokunnan esitys asiakasseteleistä oli Sipilän mukaan selkeä parannus. Sen avulla palveluja voivat tarjota myös pienet yritykset, kuten fysioterapeutit ja hierojat.

Sipilä vakuutti myös, että soten tavoitteena on nimenomaan huolehtia usein tarvittavien terveyspalvelujen saamisesta läheltä. Sen sijaan "kerran elämässä" tarvittavat hoidot, kuten lonkkaleikkaukset, voitaisiin keskittää kauemmaksi yhteen paikkaan.

Syrjäytymisen uhka oli tunnin toinen keskeinen aihe. Sipilä korosti työn merkitystä. Sen avulla yksilö kokee olevansa yhteiskunnan jäsen, hän sanoi. Lisäksi työllisyyden parantaminen kohentaa niin julkista kuin perheiden taloutta.

"Julkisen talouden pitää olla kunnossa, jotta voimme pitää kaikista huolta", pääministeri korosti.

Maahanmuutosta keskusteltaessa Sipilä muistutti Suomen tarvitsevan lisää ammattitaitoista työvoimaa. Esimerkkinä muista EU:n ulkopuolisen työvoiman tarpeista hän mainitsi kasvihuoneet ja mansikkaviljelmät.

Aiheeseen liittyvät artikkelit