Politiikka

SDP:n Tuula Haatainen ottaisi presidenttinäkin kantaa sote-ratkaisuun: "Uudistus on periaatteellinen ja arvoihin liittyvä kysymys"

Politiikka 11.12.2017

"Keskusteluttaminen on tärkeää, vaikka presidentti ei asiasta päättäisikään", perustelee SDP:n presidenttiehdokas näkemystään.


Jaana Kankaanpää
"Suomen on puhuttava vahvasti tasa-arvon puolesta ja vietävä suomalaista mallia maailmalle", SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen perustelee ulko- ja turvallisuuspoliittista ajatteluaan.

SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen on moittinut nykyistä presidenttiä Sauli Niinistöä passiiviseksi unilukkariksi, kun hallitus parhaillaan uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluja ja avaa nykyisiä julkisia terveyspalveluita yksityisille yrityksille.

Sairaanhoitajan ja sosiaali- ja terveysministerin kokemus ja nykyinen asema kansanedustajana ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana antavat Haataiselle vankan pohjan ottaa kantaa sosiaali- ja terveysasioihin.

Mutta kuuluvatko ne lainkaan presidentille?

"Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on periaatteellinen ja arvoihin liittyvä kysymys. Kysyisinkin, voiko olla näin, että Suomessa tehdään ratkaisuja, jotka vaarantavat kansalaisten yhdenvertaisuuden. Keskusteluttaminen on tärkeää, vaikka presidentti ei näistä asioista päätä", Tuula Haatainen vastaa.

Hän muistuttaa, että perustuslakivaliokunta on jo yhden sote-ratkaisun tyrmännyt tällä perusteella.

Presidentinvaaleissa kysytään myös Suomen liittymisestä Natoon. Haatainen muistuttaa, että ei presidentti päätä Suomen liittymisestä sotilasliitto Natoonkaan: "Sen päättävät viime kädessä Suomen valtioneuvosto ja eduskunta."

"Olen liittoutumattomuuden kannalla", Haatainen lisää lopuksi Nato-kysymykseen.

Aiheeseen liittyvät artikkelit