Politiikka

Eduskuntaan perustettiin kylätoimintaverkosto

Politiikka 20.04.2017

Tavoitteena on eduskunnan ja paikalliskehittäjien välisen tiedonvaihdon ja vuoropuhelun vilkastuttaminen.


Markku Vuorikari
Suomessa toimii 3 124 kyläyhdistystä, joista yksi Degerbyssä Länsi-Uudellamaalla.

Eduskuntaan perustettiin tiistaina kylätoimintaverkosto kansanedustaja Katja Hännisen (vas.) aloitteesta. Hallitusrintamasta mukana olivat keskustan Antti Rantakangas ja Juha Pylväs. Myös sosiaalidemokraattien, vihreiden ja kristillisdemokraattien edustus oli perustavassa kokouksessa. Verkostolle haetaan virallisen ryhmän status ja se saa omat sääntönsä.

Kylätoimintaverkosto antaa äänen Suomen 4 200 kylälle. Hallitusohjelmassa luvataan helpottaa järjestötyötä ja vapaaehtoistoimintaa, mikä edellyttää yhteistyön kehittämistä.

"Keskustellessamme kylätoiminnan laajuusvaikutus yllätti kokeneemmatkin kansanedustajat. Kyseessä on vaikuttava koko Suomen kattava verkosto ja toimija, mitä ei arjessa tule ajateltua", sanoo Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n toiminnanjohtaja/kyläasiamies Esa Aunola.

"Puolet suomalaisista asuu maaseudulla. Monien tutkimusten mukaan puolet lapsiperheistä haluaisi asua maaseudulla ja kaupunkilaisista 400 000 haluaisi muuttaa maaseudulle. Tehtävämme on edesauttaa esteiden purkamista näiden haaveiden tieltä", toteaa Suomen Kylätoiminta ry:n puheenjohtaja Petri Rinne.

Aluehallintouudistuksen nähdään avaavan kylätoiminnassa uusia mahdollisuuksia.

"Kolmas sektori tulee olemaan maakunnissa varteenotettava yhteistyökumppani", sanoo Rinne.

Kylätoimintaverkoston puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Katja Hänninen ja sihteeriksi kyläasiamies Esa Aunola.

Suomessa on 3 124 kyläyhdistystä ja 890 kylätoimikuntaa, minkä lisäksi useat muut yhdistykset toteuttavat kylien kehittämistä. Kylätoiminnassa on mukana noin puoli miljoonaa henkeä kylä-, kunta-, seutu-, maakunta-, valtakunta- ja EU-tasoilla sekä kansainvälisesti. Kylillä tehdään noin 4,5 miljoonaa talkootuntia vuosittain.

Aiheeseen liittyvät artikkelit