Hallituksen kehysvääntö alkoi – Suomen yrittäjät vaatii leikkauksia maaseudun yritystukiin
Hallituksen maanantaina alkavassa kehysriihessä väännetään työllisyystoimista ja yritystukien kohtalosta.
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen toivoo hallituksen leikkaavan yritystukia ja uudistavan työmarkkinoita. Kuva: Kari SalonenHallituksen tänään maanantaina alkavassa kehysriihessä väännetään yritystukien kohtalosta.
Suomen Yrittäjät esittää isoja leikkauksia yritystukiin. Mukana on 35 miljoonan euron leikkaus maaseudun yritystukiin.
Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen mielestä yritystuissa on reilusti karsimisen varaa.
"Olemme esittäneet hallitukselle listan yritystuista, joihin ei ole mielestämme tarvetta. Suurin säästöpotentiaali on energiatuissa ja merenkulun matkustajaliikenteen tuissa", Pentikäinen sanoi Yrittäjäsanomissa perjantaina.
Yritystukien leikkauksia on vaatinut myös Elinkeinoelämän keskusliitto.
Ennakkotietojen mukaan mahdollisesti lopetettavia yritystukia kohdennettaisiin uudelleen Tekesin tai Suomen Akatemian kautta tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan.
Hallitus yrittää myös löytää tänään ja huomenna jatkuvassa puoliväliriihessä keinoja työllisyysasteen nousuun. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen (kesk.) tavoitteena on nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin hallituskauden loppuun mennessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
