Politiikka

Husu-Kallio: Iso uskottavuusongelma Brasilian lihanviennille – Kiina langetti jo tuontikiellon

Politiikka 20.03.2017

Lihaskandaali sekoittaa lihamarkkinat. Moni maa miettii väliaikaisia tuontikieltoja.


Jarkko Sirkiä
Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio.

Brasilian lihaskandaalista tulee iso uskottavuusongelman maan naudan- ja siipikarjanlihan viennille, arvelee kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio maa- ja metsätalousministeriöstä maanantaina puoliltapäivin.

Husu-Kallio arvelee, että skandaalilla on valtaisat vaikutukset maailman lihamarkkinoille. On todennäköistä, että moni maa rajoittaa tai kieltää lihan tuonnin Brasiliasta ainakin joksikin aikaa.

Hän kertoo olleensa aamupäivän aikana useita kertoja yhteydessä EU-komissioon, ja komissio on luvannut selvitystä iltaan mennessä.

Husu-Kallio ei ole yllättynyt skandaalista, mutta ensimmäisen kerran kyse on näin mittavasta asiasta. Hevosenlihaskandaali ja Irlannin dioksiinikohu ovat sittenkin pieniä tähän verrattuna.

"Täytyy myöntää, etten ole kovin yllättynyt. Liha on arvokas tuote maailmankaupassa ja huijauksia tulee tavan takaa esiin."

Samalla Husu-Kallio on pettynyt. "Eikö perusasioita edelleenkään hoideta kunnolla?"

Kansliapäällikön mukaan kohu osoittaa taas kerran, miten tärkeitä ruuan jäljitettävyys ja ketjun läpinäkyvyys ovat.

Suomessa asiat on hoidettu hyvin ja se on tullut kalliiksi myös tuottajille. Toivottavasti lopultakin aletaan arvostaa hyvää ja hyvin tehtyä työtä ja ollaan valmiita maksamaan siitä. "Moskaa saa halvalla."

Maailman suurin lihan ostaja Kiina asetti maanantaina aamulla kaikki Brasiliasta tuodut lihatuotteet väliaikaiseen karanteeniin. Asiasta raportoi muun muassa Beef Central -uutissivusto.

Aiheeseen liittyvät artikkelit