Politiikka

Kalmari valmis hylkäämään kalakorttisovun: "Asialle pitää tehdä jotain"

Politiikka 06.09.2017

Pian pari vuotta käytössä ollut yleinen kalastuskortti ei riitä kattamaan tuottoja. Hallitus on nostamassa kalastuskortin hintaan 39 eurosta 45 euroon.


Jaana Kankaanpää
Kansanedustajat aloittivat syysistuntokauden tiistaina uusitussa eduskuntatalossa. Ensimmäistä istuntopäivää juhlistettiin puhemiehen kahveilla. Maa- ja metsätalousvaliokunnan johtokaksikko: puheenjohtaja Anne Kalmari (kesk.) ja varapuheenjohtaja Reijo Hongisto (sin.).

Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Anne Kalmari (kesk.) kertoo, valiokunta joutuu pian keskustelemaan yleisen kalastuskortin hinnasta.

Kalastonhoitomaksun maksukertymä on ollut odotettua pienempi, eikä sillä ole voitu kattaa kaikkia kustannuksia. Uusi laki tuli voimaan 2016. Eläkeläiset eli yli 65-vuotiaat vapautettiin kokonaan maksamasta kalastuskortista.

"Asialle pitää tehdä jotain", sanoo Kalmari.

Yksi ratkaisu on, että kalastuskortin hintaa nostetaan nykyisestä 39 eurosta.

Valtiovarainministeriö esitti budjettiesityksessään, että kortin hinta nousee ensi vuonna 45 euroon.. Budjettiriihen tuloksista ei käynyt ilmi, onko korostusta hyväksytty.

VM:n arvioi, että korotus lisää vuotuista kalastonhoitomaksukertymää noin 1,4 miljoonalla eurolla. Vuonna 2018 maksuilla kerätään 10,1 miljoonaa euroa.

Kalmarin mielestä tulevaisuudessa voitaisiin pohtia maksun jakautumisesta tasaisemmin kaikille ihmisille. Käytännössä Kalmari olisi halukas etsimään uutta ratkaisua edellisen vaalikaudella sovitun tilalle. Tuolloin päätettiin, että edelleen yli 65-vuotiaat saavat kalastaan ilman korttia.

Kalmarin mielestä maksukorotuksissa tulee "jossain kohtaa katto vastaan".

"Jos maksu nousee liian korkeaksi, saanto ei lisäänny."

Valiokunnan jäsen, kansanedustaja Tytti Tuppuraisen (sd.) mielestä kalastuskorttiasiassa "ei pidä hötkyillä".

"Eläkeläisten vapaaseen kalastusoikeuteen ei pidä koskea."

Myös Tuppurainen sanoo, että kertymän suuruutta pitää nyt tutkia ja rauhassa miettiä, miten maksuvaje lopulta paikataan.

Aiheeseen liittyvät artikkelit