Kansanedustaja: "Ei mitään tolkkua!" – maataloustukipäätöksen yhden virkkeen lukemiseen kuluu yli minuutti
Keskustan Pertti Hakanen haastaa elykeskuksen suomentamaan 11 riviä pitkän virkkeen "meille tavallisille kuolevaisille".Sari Kujala, europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen kotimaan avustaja, kuvasi maanantaina videon, jossa hän lukee yhden virkkeen elykeskuksen tukioikeuksien mitätöintiä koskevasta päätöksestä. Virke on 11 riviä pitkä ja sen ääneen lukemiseen kuluu yhteensä minuutti ja 20 sekuntia.
Keskustan pirkanmaalainen kansanedustaja ja eduskuntaryhmänsä maatalouden normienpurkutyöstä vastaava Pertti Hakanen kertoo, ettei yllättynyt lainkaan nähtyään Kujalan esittelemän videon.
Hän painottaa, että juuri tätä asiaa tarkoitetaan, kun puhutaan byrokratian taakasta viljelijän arjessa.
"Puheet normienpurun puolivillaisuudesta ja siitä, etteikö pienetkin puretut normit olisi tärkeitä, voidaan varmaankin lopettaa tähän."
Hän korostaa, että videolla kuullusta virkkeestä ei ammattilaisenkaan korvin saa mitään tolkkua.
"Mahtaakohan ELY-keskus itsekkään tietää mitä se tarkoittaa? Itse asiassa toivoisin, että he suomentaisivat lauseen meille tavallisille kuolevaisille", Hakanen esittää.
Hakasen mukaan keskustan eduskuntaryhmän normienpurkajat kokoontuvat säännöllisesti kokoustamaan, jotta tilannetta saadaan helpotettua.
"Käymme jatkuvasti läpi esityksiä, joita kentältä tulee ja pohdimme jatkotoimenpiteitä niihin. Viimeisin työmme tulos oli keskustan julkaisema yli 200 kohdan lista."
Tässä virke kokonaisuudessaan:
"Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1307/2013 (tukiasetus) 21 artiklan 4 kohdan mukaan kun asetuksen (EY) N:o 1782/2003 ja asetuksen (EY) N:o 73/2009 mukaisesti vahvistettu omistettujen tai vuokrattujen tukioikeuksien lukumäärä, joka viljelijällä on asetuksen (EU) N:o 1306/2013 artiklan ensimmäisen alakohdan b alakohdan mukaisesti vahvistettuna päivänä, ylittää 3 kohdassa tarkoitetun päätöksen tekevissä jäsenvaltioissa viljelijän tukihakemuksessaan asetuksen (EU) N:o 1206/2013 72 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdan mukaisesti vuodelta 2015 ilmoittaman tukikelpoisten hehtaarien lukumäärän, joka on hänen käytössään jäsenvaltion vahvistamana päivänä, joka ei saa olla myöhempi kuin kyseisessä jäsenvaltiossa vahvistettu määräpäivä tällaisen tukihakemuksen muuttamiselle, tukikelpoisten hehtaarien lukumäärän ylittävät tukioikeudet lakkaavat olemasta voimassa jälkimmäisenä päivänä."
Korjattu 22.9.2016 kello 11:06: Korvattu sana lause sanalla virke: Virke on kokonaisuus, joka alkaa isolla alkukirjaimella ja loppuu pisteeseen. Se voi sisältää useita lauseita.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

