Kirkko elää ajassa, vaikka päättää jäykästi

Kirkolliskokous kokoontui tällä viikolla Turussa. Puheena oli esimerkiksi kirkon vihkimisoikeus ja sukupuolineutraali avioliittolaki, joka muuttuu maaliskuussa. Kuva: Lauri Salminen

Jos kirkosta eroaminen tapahtuu yhden klikkauksen taktiikalla, liittyminen vie ainakin kaksi. Liity kirkkoon -palvelu on kuitenkin olemassa eli kirkkokin elää ajassa.

Kirkko on osoittanut joustavuutta muutenkin. Pakolaistulvan aikana kirkko järjesti hätä- ja kotimajoitusta, keräsi aineellista apua ja mikä radikaaleinta – avasi ovensa ilman turvapaikkapäätöstä jääneille.

Herättelevä ja ajankohtainen teko oli kirkonkellojen soitto Syyrian Aleppon pommitusten uhreille lokakuussa.

Teot ovat luontevaa jatkoa sille, että kirkko on kautta historian ollut viimeinen turvasatama hädässä ja puutteessa oleville.

Kirkko osaa siis elää ajassa, vaikka virallinen päätöksenteko ei olekaan kaikkien mielestä joustavimmasta päästä. Syy on luonnollinen: Jos seurakunnissa aktiivisimpia ovat keski-ikäiset ja perinteisiä arvoja kannattavat ihmiset, heitä tulee valittua myös kirkkovaltuustoihin ja edelleen kirkolliskokoukseen. Siellä keskeisissä oppikysymyksissä tarvitaan vankka äänienemmistö, joten radikaalit mullistukset menevät harvoin läpi.

Kirkon opista ja isoista linjoista päättää ylin elin, kirkolliskokous eli synodi, joka on vähän kuin kirkon ”eduskunta”.

Kokous on ollut tällä viikolla koolla Turussa. Puheena oli esimerkiksi kirkon vihkimisoikeus ja sukupuolineutraali avioliittolaki, joka muuttuu maaliskuussa. Sen jälkeen homoparitkin voivat virallisesti avioitua.

Piispat linjasivat kuitenkin elokuussa, että kirkko voi itse päättää, millaisia avioliittoja sen papit vihkivät. Se tarkoittaa, että jatkossakin vihitään vain miehiä ja naisia. Rukoilla voidaan myös siviilivihittyjen homoparien puolesta.

Kirkolliskokous ei muuttanut linjausta.

Arkkipiispa Kari Mäkinen ja Helsingin piispa Irja Askola ovat kannattaneet julkisesti tasa-arvoisen avioliittolain soveltamista myös kirkossa.

”Kaikki on mahdollista – mahdollinen on vain vähän työläämpää.”

Motto on Helsingin Töölön seurakunnan jäsenen, professori Jarmo Leppiniemen, joka valittiin kirkolliskokousedustajaksi viime keväänä.

Elämänohje sopii kirkkoonkin.

”Kirkon pitää uudistua ja muuttua yhteiskunnan lainsäädännön mukaan. Poikkiteloin asettuminen tärkeässä tasa-arvo- ja etiikkakysymyksessä on uhka sille itselleen.”

Yleisesti vihkimisoikeudesta luopuminen olisi Leppiniemen mukaan ”kohtalokasta”, sillä toimitusten tuoma side moniin väestöryhmiin katkeaisi. Nyt enemmistö pysyy jäsenenä ristiäisistä hautaan siunaamiseen asti.

”Mutta kaikki, jotka haluavat avioliittoon, tulee vihkiä sukupuolesta riippumatta. Ja kirkon virallisesta kannasta riippumatta niitä ei pidä rangaista, jotka vihkivät.”

Kirkolliskokousedustajissa on paljon pappeja ja toimittajia, mutta Leppiniemi arvioi, ettei uudistushalu mene tittelien, vaan enemmänkin maantieteen mukaan.

Hän on itse töölöläinen, mutta syntynyt Jurvassa ja kasvanut Porissa.

Leppiniemi uskoo, että maallikkoedustaja voi saada asioitaan läpi kirkolliskokouksessakin, jos tekee aloitteen ja saa sen taakse eri ryhmien tukea.

”Määräenemmistön edellytys tosin vaikeuttaa monien asioiden läpimenoa.”

On kirkko Leppiniemen mielestä uudistunutkin, mutta liian pienin askelin.

”Naispappeus oli aikanaan uutta. Nykyisin taas on vaikeaa saada papin virkaa, ellei hyväksy naista työtoverikseen.”

Töölöläinen professori tunnetaan rahan päälle ymmärtävänä miehenä. Hän on seurakuntayhtymänsä sijoitustoimikunnan puheenjohtaja, eikä vieroksu kirkon ja rahan suhdetta.

”Ajattelen, että kirkko tekee hyviä asioita muun muassa sosiaalipuolella ja lähetystyökin on nykyään pitkälti sosiaali- ja kriisityötä. Paljon enemmänkin voitaisiin tehdä, mutta ei ilman rahaa.”