Politiikka

MTK:n kansansuosio kasvanut, jää silti toiseksi luontojärjestöille

Politiikka 02.06.2017

Ympäristöarvojen suosio ei vielä täysin näy biotaloudesta puhuvan MTK:n maineessa.


Jukka Pasonen
Kielteisesti suhtautuvien määrä on vähentynyt selvästi vuodesta 2010. Puoluekannoista kokoomuslaiset suhtautuvat MTK:n todennäköisimmin kielteisesti.

Suomalaisten suhtautuminen MTK:hon on tällä vuosikymmenellä muuttunut myönteisemmäksi, MT:n teettämä kysely kertoo.

Ne vastaajat, jotka tunnistivat MTK-lyhenteen, vertasivat MTK:ta etujärjestöihin yleensä. Vähintään melko myönteisesti suhtautuvia on 81 prosenttia niistä, jotka ovat järjestöstä jotain mieltä.

Seitsemän vuotta sitten samalla tavalla mitattu luku oli 67 prosenttia.

Puolueiden kannattajista myönteisimmin MTK:hon suhtautuvat keskustalaiset. Seuraavina ovat SDP:n, perussuomalaisten ja kokoomuksen kannattajat. Eniten kielteisesti suhtautuvia on kokoomuksessa, joka neljäs.

MTK on viime vuosina tehnyt paljon kuluttajatyötä. Näkyvin oli traktorimarssi runsas vuosi sitten. Se sai paljon myönteistä julkisuutta.

MTK:n maine on joka toisen suomalaisen mielestä hyvä. Kun mittauksesta poistetaan ne 30 prosenttia, jotka eivät tunnista MTK:ta, mainetta hyvänä pitävien osuus nousee yli 60 prosentin.

Huonona MTK:n mainetta pitää 15 prosenttia suomalaisista.

MTK ei kuitenkaan yllä aivan samoihin lukemiin kuin ympäristöjärjestöt, joita kyselyssä edustivat Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF. Niin käy, vaikka MTK puhuu paljon biotaloudesta ja kestävästä kehityksestä.

Ympäristöarvojen suosio näkyy myös puolueiden maineessa: niistä ykköseksi nousee vihreät ennen kokoomusta ja SDP:tä.

MTK voittaa ympäristöjärjestöt maineessa selvästi keskustan kannattajissa. Kokoomuksen kannattajat pitävät MTK:n ja Suomen luonnonsuojeluliiton maineita samanveroisina. Muiden mielestä ympäristöjärjestöjen maine on parempi.

Kyselyn toteutti Gallup Elintarviketieto. Verkkokyselyssä toukokuun puolivälissä oli 1 009 vastaajaa. Tulokset edustavat täysi-ikäisiä suomenkielisiä.

MTK on viljelijöiden, metsänomistajien ja maaseutuyrittäjien etujärjestö. Se viettää ensi viikon lauantaina 100-vuotisjuhlaansa.

MTK omistaa Viestilehdet, joka julkaisee Maaseudun Tulevaisuutta.

Lue myös juttu Tekirin luottamuspuntarista sekä toimittaja Heikki Vuorelan kommentti

Aiheeseen liittyvät artikkelit