Politiikka

Nuorten tuottajien rohkeus teki vaikutuksen yrittäjäpomoon

Politiikka 28.07.2016

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja kiittelee MT:n esittelemiä nuoria ruoantuottajia vuolaasti.


Nuoren ruoantuottajan palkitseminen oli Maaseutunuorten ja MT:n edellisen päätoimittajan Mikael Pentikäisen idea. Kuvassa Pentikäisen seurassa Maaseutunuorten asiamies Meri Ojanen.

Rohkeita valintoja, vahvaa osaamista ja tervettä tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä. Ainakin nämä ominaisuudet yhdistävät niitä kymmentä nuorta ruoantuottajaa, jotka ovat ehdolla Maaseudun Tulevaisuus -palkinnon saajaksi, toteaa Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.

MT:n entinen päätoimittaja kertoo lukeneensa ilolla palkintoehdokkaiden esittelyjä heinäkuun aikana.

”Heistä huokui maauskoa, yrittäjähenkeä ja henkilökohtaista rohkeutta.”

Pentikäistä voidaan pitää kilpailun isänä, sillä idea nuoren ruoantuottajan palkitsemisesta lehden 100-vuotisjuhlan kunniaksi syntyi hänen toimiessaan MT:n päätoimittajana Maaseutu­nuorten asiamiehen Meri Ojasen kanssa käydyissä keskusteluissa.

Kilpailu on tuottanut lehden sivuille kerrottavaksi kiinnostavia ja myönteisiä yrittäjätarinoita, aivan kuten alkuperäinen tavoite olikin. Jokainen tarina on Pentikäisen mukaan vahvistanut uskoa suomalaisen maaseudun tulevaisuuteen.

Erityisesti Pentikäinen kiittelee kymmenen yleisöäänestykseen edenneen tuottajan johtamisajattelua. Siitä kertovat muun muassa laaja verkostoituminen sekä suuntautuminen omien tuotteidensa markkinointiin.

”Sellaista viestiä ei jutuista välittynyt, että nuoret odottaisivat poliitikkojen pelastavan suomalaisen maatalouden. Jokainen ehdokas viestitti omaa vastuutaan ja osaamistaan.”

Kannattava alkutuotanto on tärkeää myös maaseudun muulle yritystoiminnalle, yrittäjien etujärjestöä nykyisin luotsaava mies muistuttaa.

”Suomen kannalta on hirveän tärkeää, että koko maa pysyy asuttuna. Maatalousyritykset ovat hyvin merkittäviä maaseudun ankkuriyrityksiä, joiden kannattavuus heijastuu vahvasti koko yrityskenttään.”

Jos Pentikäinen toimisi edelleen MT:n päätoimittajana, hän pääsisi runsaan kuukauden päästä käyttämään valtaa kilpailun lopullisen voittajan valinnassa. Nyt paikka valitsijaraadissa kuuluu MT:n nykyiselle päätoimittajalle Jouni Kemppaiselle.

Hänen kantansa ehdokkaisiin kuulemme vasta lokakuun lopussa, kun asiantuntijaraati on tehnyt valintansa kolmesta lukijoiden suosikista.

Kemppaisen lisäksi valitsijaraatiin kuuluvat maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sekä Maaseutunuorten puheenjohtaja Aino Kurtti.

He pääsevät työhönsä kuitenkin vasta lukijoiden sanottua sanansa.

Kolme viikkoa kestävä äänestys lukijoiden suosikista alkaa MT:n nettisivuilla ensi viikon maanantaina.

Tutustu kaikkiin kymmeneen ehdokkaaseen tästä linkistä!

Aiheeseen liittyvät artikkelit