Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • OAJ huolestui: Opetuksen tasa-arvo on heikentynyt Suomessa nopeasti ja rajusti

    Lähes 63 000 suomalaista lasta aloittaa tänään koulutiensä.
    Viitasaaren Keihärinkoskella asuva seitsemänvuotias Iina Saaranen aloittaa tänään ekaluokkalaisena Huopanan kyläkoulussa. Koulumatkaa kertyy 20 kilometriä suuntaansa. Aku-pikkuveli viihtyy vielä kotona.
    Viitasaaren Keihärinkoskella asuva seitsemänvuotias Iina Saaranen aloittaa tänään ekaluokkalaisena Huopanan kyläkoulussa. Koulumatkaa kertyy 20 kilometriä suuntaansa. Aku-pikkuveli viihtyy vielä kotona. Kuva: Petteri Kivimäki

    Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n erityisasiantuntija Jaakko Salo on huolissaan opetuksen tasa-arvon nopeasta ja rajusta heikentymisestä Suomessa viime vuosina.

    ”On huolestuttavaa, että esimerkiksi alueelliset erot ovat nopeasti kärjistyneet. Viimeisimmässä Pisa-mittauksessa on nyt ensi kertaa havaittavissa isoja eroja Suomen eri seutujen välillä”, Salo toteaa.

    Erityisesti pääkaupunkiseudun koulut erottuvat edukseen verrattuna moniin muihin alueisiin.

    Myös sosioekonomisen taustan ja oppimistulosten välinen yhteys näkyy entistä vahvemmin.

    ”Suomessa perhetaustan ja oppimistulosten yhteys on ollut pitkään maailman pienintä. Viimeisimmässä mittauksessa Suomi on kuitenkin romahtanut OECD-maiden keskitasolle”, Salo sanoo.

    Muutos on tapahtunut erityisasiantuntijan mukaan hyvin nopeasti, 3–6 vuoden aikana.

    Salo katsoo, että koulutuksen tasa-arvoa ovat rapauttaneet ainakin perusopetuksen niukkenevat resurssit.

    ”Ennen kouluissa oli paremmat valmiudet tarjota erityis- ja tukiopetusta sitä tarvitseville lapsille. Samaan aikaan kun resurssit kouluissa ovat heikentyneet, oppilaiden kotitaustasta tulevat haasteet ovat jatkuvasti lisääntyneet.”

    Uudistettu opetussuunnitelma tuli alakouluissa voimaan vuosi sitten ja yläkouluissa se otetaan käyttöön tänä syksynä.

    Uudistetun opetussuunnitelman keskeisiä tavoitteita on vahvistaa oppilaan aktiivisuutta, lisätä opiskelun merkityksellisyyttä ja mahdollistaa onnistumisen kokemukset kaikille.

    Opetussuunnitelmassa myös korostetaan oppiainekohtaisten rajojen ylittämistä, valinnanvapautta ja yksilöllisyyttä sekä teknologian ja digitalisaation tuomien mahdollisuuksien hyödyntämistä oppimisessa.

    Viitasaaren Huopanan alakoulun 1.–2.-luokkien opettaja Marika Hämäläinen on tyytyväinen siihen, että yksilöllisyys nousee esiin uudistetussa opetussuunnitelmassa.

    ”Päättäjiä täytyy kiittää siitä, että oppimisessa halutaan tunnistaa entistä paremmin jokaisen oppilaan yksilöllisyys. Kaavamaisesta opetuksesta on aika siirtyä vapaampaan ja yksilöllisempään malliin”, Hämäläinen painottaa.

    Opetuksen tasa-arvon toteutumisessa Hämäläinen heittää palloa kuntien suuntaan.

    ”Esimerkiksi se, pystytäänkö kouluissa tekemään riittäviä tietoteknisiä hankintoja, heijastuu opetuksen laatuun. Resursointi tehdään kunnissa.”

    5.–6.-luokkia opettava Pekka Salminen pitää hyvänä oppiainekohtaisten raja-aitojen madaltumista.

    ”Tällainen ilmiöopetus on ollut mahdollista jo aiemmin. Ajatus on ajan myötä vahvistunut peruskouluissa, ja nyt aika on kypsä siihen, että tähän suuntaan ohjataan myös suoraan opetussuunnitelmassa”, Salminen pohtii.

    Pienissä maaseutukouluissa oppiainerajoja on totuttu ylittämään jo vanhastaan.

    Esimerkiksi liikuntatunnin yhteydessä metsäretkellä voi opiskella myös biologiaa.

    Viitasaaren kunta on pinta-alaltaan laaja, mutta maaseutukaupungissa on keskuskoulun lisäksi enää kaksi toiminnassa olevaa kyläkoulua, joista kunnan länsilaidalla sijaitseva Huopanan koulu on toinen.

    Koulutiensä tänään keskiviikkona aloittava seitsemänvuotias Iina Saaranen kulkee Huopanaan koulukyydityksellä Keihärinkoskelta.

    Matkaa kertyy yhteen suuntaan noin 20 kilometriä.

    Ekaluokkalaisen jännitystä lievittää se, että koulussa on esikoulusta tuttuja kavereita.

    ”Ihan mukavaa on mennä kouluun”, Iina Saaranen kommentoi.

    Äiti Riikka Saaranen toivoo, että kaikki hänen neljä lastaan voisivat käydä ala-asteensa Huopanan kyläkoulussa.

    Viitasaaren taajamassa sijaitsevaan keskuskouluun matkaa kertyy noin 30 kilometriä.