Posti ei enää jakele kirjepostia tiistaisin
Pakettien ja kirjeiden keräily luvataan hoitaa kuten ennenkin.Posti muuttaa jakeluaan niin, että tiistaisin jaetaan aiempaa vähemmän postia. Kirjepostin jakaminen tiistaisin lopetetaan. Perusjakelussa jaetaan tiistaina yhä osa sanomalehdistä, paketit, pikakirjeet ja laboratoriolähetykset.
Sanomalehtien varhaisjakelussa ei Postin mukaan tapahdu muutoksia. Kuitattavat kirjeet ja paketit ovat noudettavissa posteista. Yrityspostinumeroa käyttävät asiakkaat saavat lähetyksensä myös tiistaisin.
Kirjeiden ja pakettien keräily tapahtuu tiistaisin normaalisti.
Postin jakelupäiväuudistus etenee kesän aikana eri puolilla Suomea ja koko Suomi on mukana 18. heinäkuuta alkaen. Posti vakuuttaa, että jakelupäivien määrä ei muutu, vaan postia jaetaan edelleen 5 – 7 päivänä viikossa, sovitun kulkunopeuden mukaan.
"Postinsaajille muutos näkyy käytännössä vain vähän, sillä tiistai on perinteisestikin päivä, jolloin jaettavaa postia on huomattavasti vähemmän kuin muina päivinä, kertoo postipalveluista vastaava johtaja Turkka Kuusisto Postin tiedotteessa.
Jakelupäiväuudistuksen tavoitteena on Postin mukaan hillitä yksikkökustannusten nousua. Uudistuksen yhteydessä toteutettavat tuotemuutokset mahdollistavat Postin lajittelun ja jakelun rytmittämisen uudella tavalla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

