Rahapeliyhtiöiden yhdistyminen toi raveille uusia asiakkaita
Ravien markkinoinnissa tarvitaan silti uutta suuntaa: "Pelaaminen ei ole kaikkien asiakkaiden syy tulla raveihin", Sami Kauhanen muistuttaa.
Sami Kauhanen on tuttu naama Vermossa, sillä hän on toiminut ravivalmentajanakin pääradalla vuosituhannen vaihteessa. Kuva: Anu LeppanenVeikkauksen, Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) ja Fintoton entiset pelit koottiin yhteiseen verkkokauppaan, joka avautui huhtikuun alussa. Totopelin asiakkaiden määrä on sen jälkeen kasvanut 36 prosenttia.
"Hevospelien tuominen saman tarjoaman alle muiden kanssa on osoittautunut ihan oikeaksi ratkaisuksi", sanoo vuodenvaihteessa syntyneen rahapeliyhtiön Veikkauksen johtaja Sami Kauhanen. "Kotimaan pelikohteet on pystytty pitämään entisellä tasolla ja kansainvälinen peli kasvaa."
Yhteismallin kaikkien hyötyjen löytämiseen menee markkinoinnissa ja asiakastutkimuksessa vielä aikaa. Myös ravipelien teknologiassa riittää töitä, Kauhanen toteaa.
Uusia pelimuotoja on jo lanseerattu.
Pitkäveto osoittaa Kauhasen mukaan, että kiinteäkertoimiselle hevospelille oli tilausta eikä se ole pois perinteisen toton pelistä.
Kaviovakion teknologiassa on vielä hiottavaa. Lähes kaksi kolmasosaa sen pelaajista oli asiakkaita, jotka eivät pelaa totoa.
"Siinäkin pystyttiin urheilun kautta tutustuttamaan hevonen pelikohteena uudelle asiakaskunnalle, mikä on äärettömän tärkeää."
Veikkaus myy nykyisin kaikki hevospelit. Hippos ja raviradat huolehtivat tapahtumien onnistumisesta ja lajin markkinoinnista.
Sami Kauhanen korostaa, että mitä kiinnostavampaa raviurheilu on kansan silmissä, sitä kiinnostavampaa se on myös rahapelien kohteena.
"Nyt ajattelu pitäisi keskittää urheilun markkinointiin myös niiden asiakkaiden näkökulmasta, joille radalle tulon päällimmäinen syy ei ole pelaaminen."
Hän lupaa Veikkauksen tekevän parhaansa auttaakseen, sillä markkinoinnin osaamista on kertynyt muiden isojen urheilulajien parissa. Kauhanen onkin hyvillään siitä, että radat ovat lähestyneet niin isoilla kuin pienillä asioilla.
Sami Kauhanen kehuu yhteistyömallia, jonka Hippos ja raviradat ovat aloittaneet jääkiekon SM-liigajoukkueiden kanssa. Raviliigassa joukkueilla on lähiratansa kanssa hevoskimppa, jonka osuuksia myydään kiekkokatsojille.
Pesäpallon puolella on myös käynnissä kimppa, jota vetää Hyvinkään Tahkon lukkari Juha Puhtimäki.
Kauhanen korostaa toiminnan riittävää resurssointia ja ammattimaista kimppojen vetämistä.
"Jääkiekossa raviväellä on yhteistyökumppanina tämän maan paras urheilun markkinointiorganisaatio. Lajin kannattajat ovat tottuneet siihen, että asiat hoituvat."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
