Rinne vaatii Sipilän Ylelle lähettämän palautteen julkaisemista
Pääministerin aiemmin päivällä antama selvitys ei tyydytä oppositiojohtajaa.
Ylen työntekijöitä edustava RTTL sanoo, ettei Yle saa olla poliitikkojen ohjauksessa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARISDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vaatii, että pääministeri Juha Sipilän (kesk.) Yleisradiolle sähköpostilla lähettämä palaute julkaistaan.
Rinne on myös pyytänyt Sipilää selvittämään, millä tavalla hän on ollut yhteydessä Yleen ja onko pääministerillä ollut arvionsa mukaan vaikutusta Ylen toimintaan.
Rinteen mukaan Sipilän iltapäivällä medialle antama selvitys ei antanut riittävää selvyyttä asiaan.
Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja, kansanedustaja Kimmo Kivelä (ps.) ei sittenkään vaadi lisäselvitystä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) roolista Ylen Terrafame-uutisoinnissa. Aiemmin päivällä Maaseudun Tulevaisuus uutisoi, että Kivelä vaatisi lisäselvitystä.
Kivelä sanoi, että kuultuaan Yleisradion vastaavaa päätoimittajaa Atte Jääskeläistä, hän tuli vakuuttuneeksi, ettei lisäselvitystä ainakaan toistaiseksi tarvita.
Ylen hallintoneuvostoa ei ole myöskään tarpeen kutsua koolle.
Ylen ajankohtaistoimittaja Salla Vuorikoski kertoo saaneensa pääministeri Juha Sipilältä (kesk.) lähes 20 viestiä perjantai-iltana ja yhden lauantaina.
Osa sisälsi pääministerin omaa kritiikkiä Vuorikoskelle, mikä on toimittajan mielestä normaalia palautetta, mutta Sipilä välitti Vuorikoskelle myös 12 kansalaisilta saamaansa sähköpostiviestiä, joissa kritisoidaan Sipilää. Joissakin viesteissä on alkuperäisen lähettäjän nimi.
Vuorikoski ihmetteli pääministerin toimintaa niin paljon, että halusi tehdä siitä jutun. Hänen mukaansa juttu oli puoliksi valmis, kun vastaavalta päätoimittajalta Atte Jääskeläiseltä tuli tieto, että sitä ei tehdä.
"Ensimmäinen ajatukseni toimittajana oli se, että tämähän pitää uutisoida, mutta en nyt sitten ole sitä juttuani tehnyt", Vuorikoski kertoo.
Sinänsä viestit olivat Vuorikosken mielestä normaalia kansalaisilta tulevaa palautetta, jollaista toimittajille ja varmasti myös poliitikoille tulee. "Pääministeri nyt vain jostain syystä halusi tämmöisen statementin tehdä, että välitti ne minulle."
Yle ei saa olla poliitikkojen ohjauksessa ja sananvapautta ja journalistin ohjeita on vaalittava, sanoo Radio- ja televisiotoimittajien liitto RTTL kannanotossaan.
RTTL on huolestunut siitä, että julkisen palvelun mediayhtiön journalistinen johto on ryhtynyt toimenpiteisiin, jotka vaarantavat sananvapautta, demokratiaa ja kansalaisten oikeutta saada tietää yhteiskunnassa tapahtuvista asioista.
Liiton mielestä jo epäily tällaisesta toiminnasta on omiaan nakertamaan demokratiaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
