
Suomalaisten enemmistö: Kauppa käyttää asemaansa väärin
Kaupan vallan väärinkäytön ja liiallisuuden kannalla ovat useimmin yrittäjät ja viljelijät. SDP:n äänestäjät ovat muita harvemmin sitä mieltä, että kaupalla on liikaa valtaa.
Pääkaupunkiseudun asukkaiden mielipide kaupan vallasta on sama kuin koko kansalla. Kuva: Jukka Pasonen
Päivittäistavarakaupan Kari Luoto pitää MT:n kyselyn tulosta ikävänä. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei kauppa neuvottele juurikaan suoraan tuottajan kanssa.Yli puolet suomalaisista katsoo, että kauppa käyttää valtaansa väärin, käy ilmi MT:n teettämästä kyselystä.
46 prosenttia kansasta on myös sitä mieltä, että kaupan asema ruokaketjussa on liian vahva. Sopivana sitä pitää 27 ja liian heikkona 2 prosenttia.
Kaupan vallan väärinkäytön ja liiallisuuden kannalla ovat useimmin yrittäjät ja viljelijät.
Alle 30-vuotiaat ja opiskelijat pitävät kaupan valtaa useammin sopivana kuin liiallisena. Niin tekevät täpärästi myös työttömät.
Nämäkin vastaajaryhmät kallistuvat kuitenkin sille kannalle, että kauppa käyttää valtaansa väärin. Siihen ei ole yli 30 vastaajan taustaryhmissä yhtään poikkeusta.
Miehet arvioivat naisia useammin, että kaupalla on liikaa valtaa ja se käyttää sitä väärin. Ero johtuu siitä, että naisilla on enemmän en osaa sanoa -vastauksia.
Vastaajan asuinpaikalla ei ole suurta vaikutusta. Pääkaupunkiseudun asukkaiden mielipide kaupan vallasta on sama kuin koko kansalla.
Kaupan vallan ja sen väärinkäytön epäily kasvaa sen mukaan, mitä korkeampi on vastaajan työasema tai koulutus, opiskelijoita lukuun ottamatta.
SDP:n äänestäjät ovat muita harvemmin sitä mieltä, että kaupalla on liikaa valtaa.
Silti SDP:nkin äänestäjistä selvä enemmistö, mielipiteensä ilmaisseista yli 75 prosenttia, katsoo kaupan käyttävän asemaansa väärin. Osuus on sama kuin kaikissa suurissa puolueissa, lukuun ottamatta kokoomuslaisten 70 prosenttia.
Kyselyyn vastaajia oli 1 066 aikavälillä 1.–5.9. Kysely tehtiin verkkokyselynä Gallup Kanavalla.
Tulokset edustavat Suomen yli 18-vuotiaita Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Tuhannen vastaajan otoksessa virhemarginaali on enimmillään noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa 95 prosentin varmuudella.
Kyselyn toteutti Suomen Gallup Elintarviketieto.
Kysymykset olivat:
1. Kuinka vahva mielestäsi on päivittäistavarakaupparyhmien asema tavarantoimittajiin nähden elintarvikekaupassa Suomessa? Vaihtoehdot liian vahva, sopiva, liian heikko, en osaa sanoa.
2. Julkisuudessa on keskusteltu paljon kaupan, elintarviketeollisuuden ja tuottajien välisistä suhteista. Millainen mielikuva sinulla on, käyttävätkö kaupparyhmät asemaansa väärin suhteessa elintarviketeollisuuteen? Vaihtoehdot kyllä, ei, en osaa sanoa.
Lue myös: Kauppa pitää väitteitä absurdeina
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
