Suomi ei luovu asevelvollisuudesta - viime vuonna 14 prosenttia keskeytti palveluksen
Asevelvollisten koulutus ja ylläpito sekä henkilöstön palkat haukkaavat kolmanneksen puolustusmenoista.
Suomi pitää kiinni yleisestä asevelvollisuudesta. Ruotsissa siitä luovuttiin, kunnes palkka-armeija todettiin kalliiksi ja riittämättömäksi. Kuva: Markku VuorikariSuomen puolustuskoneisto syö tänä vuonna liki 2,9 miljardia euroa. Siitä 27 prosenttia menee 12 000-päisen henkilöstön palkkoihin ja 6 prosenttia asevelvollisten ylläpitoon.
Viime vuonna varusmiespalveluksen suoritti noin 21 400 henkeä. Palveluksen keskeytti 14 prosenttia aloittaneista.
Yleisen asevelvollisuuden lisäksi Suomen puolustaminen nojaa vankkaan maanpuolustustahtoon ja korkean teknologian aseistukseen. Kun tavanomaista aseistustakin on riittävästi, saadaan aikaan kynnys, jolla ehkäistään ennakolta vihollisen hyökkäys.
Maavoimien komentajaa, kenraaliluutnantti Seppo Toivosta eivät kalliin aseteknologian raju kehitys, kybersota, Krim eikä Itä-Ukraina hätkäytä.
”Puolustusvoimat varautuu kaikkeen. Silti sotilaallisen voiman käyttöön liittyy aina yllätys, mutta siihenkin pitää varautua henkisesti.”
”Sotilasoperaatioiden ennakkovaroitusaika on lyhentynyt, mutta sekin on otettu huomioon. Reserviläiset voidaan kutsua palveluun heti eikä kolmen kuukauden kuluttua, kuten tähän asti. Kertausharjoituspäiviä on lisätty.”
”Puolustuksessa tärkeintä on se, että kokonaisuus toimii eikä aukkoja löydy”, Toivonen painottaa.
”Entistä tärkeämpää on kaukovaikuttaminen: Horneteissa on pitkän kantaman ohjukset ja maavoimilla raskaat raketinheittimet.”
Vihreät vaati viime kesänä yleisen asevelvollisuuden lakkauttamista. Sen sijaan Ruotsi on lähtenyt aivan toiselle tielle palauttaessaan yleisen asevelvollisuuden osittain. Länsinaapurissa huomattiin, ettei ammattiarmeijalla pärjää ja se käy kalliiksi. Myös Liettua palautti asevelvollisuuden ja Saksa harkitsee.
Suomen puolustusvoimien mukaan yleisestä asevelvollisuudesta ei löydy haittoja. Sen sijaan hyviä puolia Toivonen luettelee roppakaupalla: Edullinen, laaja reservi, nostaa puolustustahtoa, sitouttaa kansaa, estää syrjäytymisen, kohottaa kuntoa...
Hän myöntää kuitenkin, että armeija-aika viivästyttää opiskelun tai työn aloittamista.
”Se hinta on maksettava puolustuskyvystä.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
