Tuotantosopimuksen katkaisu on katastrofi tilalle ja pankille
Veloissa olevan sikatilan konkurssi on käsillä, jos tuotantosopimus katkeaa. Rytäkässä myös pankki saattaa kärsiä merkittävästi, sillä investointilainoille harvoin on kovin kattavia vakuuksia.
Nordean Timo Kalliomäen mukaan rakennuksiin investoivan tilallisen kannattaa miettiä, jos uudisrakennus on mahdollista sijoittaa erilliselle tontille. Tilan muista rakennuksista selvästi erilleen rakennetut tuotantotilat menevät paremmin kaupaksi, jos realisoinnin hetki iskee. Kuva: Markku Vuorikari"Sikala syrjäisemmällä paikalla ja tuotantosopimus, joka katkeaa", kertoo Nordean Etelä-Pohjanmaan aluejohtaja Timo Kalliomäki esimerkin surkeimmasta mahdollisesta tilanteesta, johon maatalousyrittäjä ja pankki voivat joutua.
Maatalous on ahtaalla, mutta aivan sikatalouden tolalle ei tilanne muilla aloilla ole eskaloitunut. Eläinpuolella pelivaraa on yleisesti vähiten.
"Seuraavaksi pitää katsoa, mihin maitopuoli ja maidon hinta ovat menossa", toteaa Kalliomäki.
Etelä-Pohjanmaan Osuuspankin toimitusjohtaja Olli Tarkkanen on samaa mieltä sikatilallisten osasta.
"Tuotantosopimuksen katkaisu on katastrofi tilalle."
Katastrofi tilanne on myös pankille. Sekä Kalliomäki että Tarkkanen painottavat pankkien perehtyvän tuotantosopimuksiin ja tuotantoon tarkkaan, kun investointilainapäätöstä tehdään. Reaalivakuuden, kuten metsät ja pellot, harvoin kattavat nykyajan suurinvestointeja. Investointikohteen arvo on joskus vaikea määritellä.
"Osuuspankissa lähdetään siitä, että investoitavalla kohteella on 60 prosentin on vakuusarvo lainan summasta", kertoo Tarkkanen.
Mahdollista realisointihintaa on kuitenkin vaikea arvioida, sillä hyväkään tuotantolaitos ei mene kaupaksi, jos sille ei ole tarvetta.
Myös sijainti vaikuttaa jälleenmyyntiarvoon.
"On positiivinen asia, jos tuotantorakennus sijaitsee selvästi muusta talouskeskuksesta erillään olevalla tontilla. Silloin se voidaan myydä erillisenä kokonaisuutena, ja kiinnostaa ostajia enemmän", toteaa Nordean Timo Kalliomäki.
Kumpikaan pankki ei kuitenkaan kerro uudelleenarvioineensa tuotantosopimusten pysyvyyttä tai järjestelmällisesti laskeneensa investointikohteiden vakuusarvoja.
Lue lisää Maanantain Maaseudun Tulevaisuudesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
