Uutistoimisto: Trump aikoo jättää Parisiin ilmastosopimuksen
Uutistoimisto Axioksen mukaan sopimuksesta irtautumisen yksityiskohtia hiotaan parhaillaan.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on käyttänyt paljon ympäristönsuojelukriittisiä puheenvuoroja. Kuva: Scott OlsonYhdysvaltojen presidentti Donald Trump aikoo Axios-uutistoimiston mukaan irtautua Pariisin ilmastosopimuksesta. Toimisto on saanut tietonsa kahdelta lähteeltä, joilla on sen mukaan suora tieto päätöksestä.
Asiasta uutisoi myös ABC News, jonka lähteenä on Valkoisen talon edustaja, joka ei kerro nimeään julkisuuteen. Lähde korostaa, ettei päätös ole lopullinen ennen kuin presidentti antaa siitä virallisen ilmoituksen.
Irtautumisen yksityiskohdista päätetään pienen tiimin kesken. Työryhmässä istuu muun muassa Yhdysvaltojen ympäristönsuojeluviraston EPA:n johtaja Scott Pruit.
Vaihtoehtoina on vain Pariisin ilmastosopimuksen mitätöinti Yhdysvaltojen osalta tai koko YK:n ilmasto-ohjelmasta poistuminen.
Axios-uutistoimiston mukaan vain kaksi muuta maata ovat jääneet ilmastosopimuksen ulkopuolelle: Nicaragua ja Syyria.
Axios on viime vuonna perustettu yhdysvaltalainen verkkomedia, joka on irtautunut Politicosta.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti Twitterissä, että hän aikoo lähipäivinä kertoa päätöksensä Pariisin ilmastosopimuksesta.
Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
