Ylen toiminnasta Sipilän tapauksessa kantelu
JSN ei ole vielä päättänyt, ottaako se valituksen käsittelyyn.
Yleisradion toiminnasta pääministeri Juha Sipilän (kesk.) tapauksessa on tehty kantelu Julkisen sanan neuvostoon (JSN). LEHTIKUVA / MIKKO STIGYleisradion toiminnasta pääministeri Juha Sipilän (kesk.) tapauksessa on tehty kantelu Julkisen sanan neuvostoon (JSN).
Kantelussa pyydetään selvittämään, onko Yle rikkonut journalistin ohjeiden kohtia kaksi ja kolme. Kakkoskohdassa linjataan, ettei sisältöä koskevaa päätösvaltaa saa missään olosuhteissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille. Kolmoskohdan mukaan journalistilla on oikeus ja velvollisuus torjua painostus tai houkuttelu, jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä.
JSN ei ole vielä päättänyt, ottaako se kantelun käsittelyynsä. Päätös tehdään ehkä jo lähipäivinä. JSN:stä kerrotaan STT:lle, että kantelija on yleisön edustaja.
Pääministeri Sipilä lähetti Ylen toimittajalle ja vastaavalle päätoimittajalle viime perjantaina parikymmentä sähköpostiviestiä, joissa hän esimerkiksi kertoi arvostuksensa Yleen olevan täysi nolla. Vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen mukaan Ylen journalistinen johto teki maanantaina linjauksen, että Sipilää koskevaa uutisointia rajoitetaan.
Sipilä hiiltyi, kun Yle julkaisi viime perjantaina uutisen Sipilän sukulaisten omistaman Katera Steel -yhtiön Terrafamelta saamasta tilauksesta. Tilausasiasta oli ensimmäisenä torstaina kertonut Kansan Uutiset. STT:n tietojen mukaan Yle jätti jo perjantaina yhden Sipilän mahdollista esteellisyyttä koskevan jatkojutun julkaisematta.
Vasemmistoliitto vaatii pääministeri Juha Sipilää (kesk.) tuomaan julki sekä kirjeenvaihtonsa Yleisradion kanssa että yhteiskunnallisesti merkittävät sidonnaisuutensa. Puolueen mielestä Sipilän ja Ylen johdon toiminta herättää kysymyksiä, joihin pitää saada kunnolliset vastaukset.
Vasemmistoliitto katsoo myös, että Terrafame- ja Talvivaara-toiminnan riippumattomuuden arvioimiseksi on välttämätöntä saada lisätietoa myös Sipilän valtiosihteerin Paula Lehtomäen (kesk.) ja tämän lähipiirin kytköksistä kyseiseen liiketoimintaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
