Politiikka

Ylinopeudet vähentyneet rikesakkojen korotuksen jälkeen

Politiikka 06.02.2017

Myös kameravalvonnan lisääminen hillitsee kaasujalkaa.


Ylinopeudet ovat vähentyneet, kun rikesakkoja on korotettu ja automaattista liikennevalvontaa lisätty. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Ylinopeudet ovat vähentyneet rikesakkojen korotuksen jälkeen, kertoo Valtioneuvosto. Helsingin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan ylinopeudet ovat vähentyneet valta- ja kantateillä noin yhdeksän prosenttia sen jälkeen, kun rikesakkojen euromäärä kaksinkertaistettiin syyskuussa 2015.

Ylinopeuksien vähenemistä ei voi kokonaan pitää sakkokorotuksen seurauksena. Samaan aikaan on esimerkiksi lisätty automaattista liikennevalvontaa.

"Sakkotason korotuksella näyttää kuitenkin olevan lievä ylinopeuksia vähentävä vaikutus", kertoo tutkija Mikko Aaltonen tiedotteessa.

Hallitus on herättänyt huomiota perustelemalla rikesakkojen korotusta liikenneturvallisuuden parantamisen sijaan valtion rahantarpeella.

Aiheeseen liittyvät artikkelit