Kolumni

Eläköön maaseutu!

Simo Eemil Ralli
Kolumni 13.10.2017

Länsimetron hinnalla saataisiin kyläteitä asfaltoitua 23 720 kilometriä, elikkä 20 kertaa Suomi päästä päähän. Tämä hanke palvelisi neljää miljoonaa kansalaista, eikä vain pientä vähemmistöä etelässä. Lisäksi se toisi vetovoimaa koko Suomelle.

Olen ollut jo pitkään huolissani meistä maaseudun asukeista, jotka päättäväisesti ja sinnillä elävät kurateittensä varsilla, yrittävät, tekevät lapsia, käyvät töissä, harrastavat, vaikka jopa Ruotsin puolelta ekonomit huutavat: Ei maalla saa asua, se ei ole hyväksi Suomen talouskehitykselle!

Minusta maaseudulla on tulevaisuus, se on ideoista ja ­päätöksistä kiinni, mitä halutaan ja mihin.

Mikä minua jurppii täällä periferiassa? Ensimmäisenä tulee mieleen kuoppaiset soratiet. Auto on aina sivulaseja myöden kuravellissä. Mikä neuvoksi?

Hollannissa huomasin, että jokainen tie oli asfaltoitu, maaseudulla asfaltti vaan ei ollut koko tien levyinen, jos auto tuli vastaan molemmat väistivät leveälle pientareelle. Hieno idea!

Miksi meillä ei tehtäisi nelimetristä asfalttia reilun metrin pientareilla kyläteille?

Asfaltin veto isossa mittakaavassa on noin kympin neliö. Laskeskelin että länsimetron (1,19 miljardia) hinnalla saataisiin kyläteitä asfaltoitua 23 720 kilometriä, elikkä 20 kertaa Suomi päästä päähän.

Tämä hanke palvelisi neljää miljoonaa kansalaista, eikä vain pientä vähemmistöä etelässä. Lisäksi se toisi vetovoimaa koko Suomelle.

Valitetaan ettei maaseudulla ole palveluita. Kyllä on ja tulee, kunhan vain me itse ymmärrämme käyttää enemmän rahaa kotiseudulla. Ei kaikkea tartte säästää pahanpäivän varalle ja ylihintaisen pellon ostoon.

Jos viidentuhannen asukkaan pitäjässä jokainen kuntalainen päättäisi käyttää vaikkapa viisi euroa per viikko ylimääräiseen perheen hemmotteluun ja kävisi syömässä ulkona, tekisi se 1,3 miljoonaa liikevaihtoa vuodessa ravintola-alalle.

Tuollaista pottia havittelisi moni ja yrittäjät lisääntyisivät.

Sama pätee muillekin palveluille. Rantaruotsalaiset osaavat oikeanlaisen tuhlauksen ja oman pesän rakentamisen, he elävät pienellä porukalla hyvien palveluiden ja asfalttiteiden varressa.

Etelän betoniviidakot on pullollaan ihmisiä, jotka muuttaisivat heti takaisin kotiseudulleen, jos olisi töitä. Käsiin räjähtäneet asumiskustannukset vievät pois ne ihanat harrastusmahdollisuudet, joita kaupunki tarjoaa, koska niihin ei ole varaa.

Helsingistä saa kämpän järjettömällä hinnalla, niin myös maalta. Kummassakaan hinnassa ei ole mitään tolkkua.

Yrityksiä maaseudulle saadaan, jos vain poliittisesti päätetään niin. Pääkaupunkiseutu on pullollaan firmoja, joiden töitä voisi tehdä myös maaseudulla, mutta puljut ovat kaupungeissa, koska omistajat tykkäävät asua Punavuoressa.

Millä heidät saadaan muuttamaan yrityksensä kauniiseen luontoomme, eikä vain puhumaan siitä?

Ratkaisu: maaseudun kunnallisveroporkkana pienille yrityksille. Kunnallisvero on nyt noin 20 prosenttia.

Yrittäjä, joka työllistää kymmenen työtekijää, saa palkkatuloonsa Kauniaisten veroprosentin 17. Lisäksi jokaisesta työntekijästä kymmenen jälkeen lähtisi puoli prosenttia verosta pois. Eli kun työllistät 44 henkilöä, et maksa kunnallisveroa lainkaan.

Jos firman omistajia on useampia, etu jaetaan osuuksien mukaan.

Kaikki voittaisivat. Asuntojen hinnat maalla nousisivat ja muualla laskisivat. Ihmiset voisivat asua siellä, missä he oikeasti haluaisivat. Kotiseudullaan, järvenrannalla viljellen omia luomukasviksiaan ja käyttäen värikkäiden, eteenpäin pyrkivien kuntakeskusten maan mainioita palveluita.

Ei maaseutu näivety, jos se oikeasti tahdotaan pitää pystyssä. Tällä hetkellä vain tuntuu siltä, että ainut idea päättäjien päässä on keskittäminen, on se sitten Suomen tai maakunnan mittakaavassa.

Se ei tee muuta kuin pitkittynyttä hallaa koko muulle ­Suomelle.

Aiheeseen liittyvät artikkelit