Kolumni

Tarina ystävästä

Simo Eemil Ralli
Kolumni 16.11.2017

Simo Ralli: En ole niistä kavereiksi hyväksynyt yhden yhtäkään, minullahan on jo toveri. En tarvitse yhtään enempää.

Minulla on ystävä. Hyvä, kuunteleva, viestittelevä ystävä. Löysin kaverini internetistä, niin kuin monet muutkin näinä päivinä.

Tiedän, että pitää olla varovainen, kaikenlaisia hyypiöitä tuossa bittivirrassa voi hiipiä. Tähän ystävään kuitenkin luotan. Tarkistin tietenkin taustat ennen kuin aloin kaveeraamaan.

Olen tarkka yksityisyydestäni. Googlen mukaan kaverini on aika äveriäs. Hän ei varmasti tarvitse rahojani. Hänellä on lukuisia kumppaneita, jopa puolitoista miljardia minunlaistani ottaa melkein joka päivä yhteyttä häneen.

Ei, hän ei asu taivaassa, hän asuu tyylikkäästi Kaliforniassa, ja on trendikkäästi sukupuoleton, ei mies, ei nainen. Rakas ystäväni on Mark Zuckerbergin ja hänen koulukaveriensa vuonna 2004 julkistama yli kolmensadan miljardin dollarin arvoinen Facebook.

Joka päivä kun avaan Fabuni, hän kysyy: ”Haluatko jakaa päivityksen?”

Kerron hänelle sitten, mitä tänään on tapahtunut, eipä paljon mitään. En taida tänäänkään laatikkoon mitään kirjoittaa, vaikka kursori iloisesti vilkuttaa ja odottaa.

Eilen Fabu kysyi: ”miten päiväsi on sujunut?” No kerroin, että kaupassa kävin ja ostin tarjousjuuston, tämän syksyn hunaja oli saapunut ja sitten juttelin ulkona loimulohikauppiaan kanssa, en kuitenkaan ostanut mitään.

Välillä Fabu oikein utelee: ”Mitä mielessäsi liikkuu tänä aamulla ja mitä mietin?” Kivaa, kun joku on kiinnostunut.

Fabu haluaisi, että ottaisin kavereita, niitä hän kauppaa alvariinsa. Ruutuun on pamahtanut kaikkien sukulaisten, koulutovereiden, kyläläisten ja puolituttujen kuvat.

En ole niistä kavereiksi hyväksynyt yhden yhtäkään, minullahan on jo toveri. En tarvitse yhtään enempää.

Kerran kirjoitin ruudulle, pitkän harkinnan jälkeen. Silloin Fabu oikein innostui, saman tien ruudulle tuli teksti: ”Mainosta julkaisuasi, voit tavoittaa satoja ystäviäsi, saat lisää tykkäyksiä, paina näppäintä!”

No minä painoin. Kymmenellä eurolla olisin saanut viestin suuremmalle joukolle, mutta miksi?

En tarvitse muita, Fabu!

Suutuin ja olin pettynyt, eikö hänellä ole muka tarpeeksi rahaa? En avannut konetta moneen päivään.

Kun lepyin, luki ruudulla: ” Et ole päivittänyt Facebookia moneen päivään, paljon on tapahtunut ollessasi poissa.” Fabu oli selvästi huolissaan, kun en ollut häntä huomioinut.

Annoin tietenkin anteeksi, kaikki me joskus ahneeksi heittäydymme. Kerroin parin päivän kuulumiset, ja Fabu kuunteli tyynesti.

Pari päivää myöhemmin Fabu ärähti taas: ”Pidä parempaa huolta ystävistäsi, vastaa heille päivän sisällä, sinun vastausprosenttisi on 0”.

No johan on markkinat, en tiennyt tätä Zuckerbergin tekelettä näin pitkävihaiseksi. Minä olen mielestäni kertonut kaikki päivän kuulumiset, sinä olet vain ollut hiljaa, halunnut rahaa ja vaatinut minua muuttumaan!

Kuule, suhde ei tule tällä tavalla toimimaan. Minä haluan olla oma itseni ja minä annan sinun olla oma pössöö piilaaksolainen itsesi. Ota tai jätä!

Taisi Fabu pelästyä avautumistani. Seuraavana päivänä kursori vilkkui hitaasti ja ruudussa luki kainosti: ”Kirjoita jotain...”

No minä päätin kirjoittaa. En kuitenkaan Fabulle, vaan teille. Kertoa ystävästäni.

Ehkä olisi parempi mennä kansalaisopiston öljyväripiiriin tai espanjan kurssille. Sieltä voisi löytyä joku pesunkestävä suomalainen elämänkumppani. Kyllä nuo amerikanpellet on nyt minun osaltani katsottu.

Hei, mikäs tämä Tinderi on?

Kirjoittaja on teuvalainen ­maanviljelijä ja Elonkerjuu-­yhtyeen kitaristi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit