Kolumni

Miltä maistuu 10-vuotiaan elämä?

Henni Laitala
Kolumni 17.11.2017

Henni Laitala: "Se hetki, kun voi sulaa tahmean, tuoreen ruisleipäsiivun päälle! Se noruu suoraa leivän päältä sieluun ja ravitsee."

10-vuotiaana elää monella tapaa elämän parasta aikaa. Silloin kaikki tuntui yksinkertaiselta ja mahdolliselta eikä stressannut turhista.

Viikon ruokalista näkyi kätevästi paidasta. Parastahan siinä oli se, että sitä ei ymmärtänyt hävetä. Päinvastoin, vertailtiin ja pohdittiin kaverin kanssa, mitä kumpainenkin on syönyt viikon aikana.

Kymmenvuotiaana suurin haaveeni oli, että tulisi maailmanloppu, jotta voisin mennä kauppaan hakemaan kaikkea ilmaiseksi. Tai että pääsisin Vaasa–Uumaja-laivan tax-free-myymälään, jossa Monopoly-raha kävisi maksuvälineenä.

Arki oli paljon harmaampaa. Laman jälkihöyryissä ruokana oli aina kuoripottuja ja herne-maissi-paprikaa. Sen takia herkutteluhetket tuntuivat joltain.

Leipomuspäivä oli paras päivä. Silloin kaikki keittiön tasot olivat täynnä lämpöä hohkaavia leipiä sekä rieskoja, ja uunissa muhi jälkilämmöllä pataruoka.

Se hetki, kun voi sulaa tahmean, tuoreen ruisleipäsiivun päälle! Se noruu suoraa leivän päältä sieluun ja ravitsee.

Vaikka aikuisena olen käynyt syömässä hienoissa ravintoloissa, ei niistä ole jäänyt läheskään yhtä vahvoja ruokamuistoja kuin lapsuudesta.

Lauantaisaunan jälkeen oli aina jotain pientä herkkua. Sunnuntaina broilerin koipireisiä ja riisiä. Turvaa elämään toivat lämpimät leivät, lätyt, kuivakakut ja lauantaimakkara.

Maailman parasta lauantaimakkaraa siivutettiin kyllä kyläkaupassa. Yhtä hyvää en ole löytänyt vielä tähän päivään mennessä. 10-vuotiaan näkökulmasta upean kaupasta teki myös se, että sieltä pystyi ostamaan yksittäisiä irtokarkkeja (10 p/kpl).

Ei toki kaikki ollut pehmeää pullamössöä. Noihin aikoihin kävin uuvuttavia taisteluja silakan kanssa ruokapöydässä. Oliivit tekivät salaatista miinakentän. Vannoin myös, etten koskaan juo alkoholia.

Kaikilla suomalaisilla on taatusti roppakaupalla ruokamuistoja. Niitä on nyt alettu kerätä muistiin sivustolle nimeltä Ruokakalevala.fi. Projekti on kunnianhimoinen: tekstejä on kertynyt tähän mennessä jo viitisentuhatta, ja lisää halutaan.

Muistot tullaan tallentamaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoihin – samoihin, joihin Lönnrotin keräämät kalevalaislaulut tallennettiin. Siellä ne säilyvät tuleville sukupolville.

Sivustolla olevia muistoja on hauska lukea. Niistä tulee läpi koko elämän kirjo: tilanteet, tarinat, tunteet. Monet raottavat myös reseptiarkkuaan. Kaikkea on aina mummon parhaista vesiheinävihersmoothieen.

Vaikka lapsuudessa kaikki näyttäytyi selkeänä, olen toki joutunut tekemään hienoisia linjamuutoksia pitkin matkaa.

Nykyään en enää haaveile ostavani laivan tax-freetä tyhjäksi karkista. Alkoholin, oliivien ja silakoidenkin kanssa tulen juttuun.

Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut. Ne tyytyväisyyden hetket, joita koen ruuan äärellä, ovat täsmälleen samanlaisia kuin mitä koin silloin.

Onnen viipaleita puhtaimmillaan.

Aiheeseen liittyvät artikkelit