Kolumni

Kiitos paapalleni!

Simo Ralli
Kolumni 13.12.2017

Simo Ralli: On pieni ihme, että Suomi on satavuotias.

Rakas isän ja äidin maamme täytti sata vuotta. Sitä on juhlistettu tuhansilla tapahtumilla, tuhansilla tempauksilla ja lukuisilla tuotteilla.

Kaupasta ja myyjäisistä on löytynyt jos jonkin sortin Suomi 100 -härveliä aina puukosta rikkalapioon. Juhlavuosi on pursunnut joka tuutista.

Minusta se on ollut hieno asia. Hyvä että tapahtumia ja tuotteita keksittiin. Me suomalaiset juhlimme itsenäisyyttämme niin hillitysti, että on hyvä että kauppiailla ja tapahtumien järjestäjillä meni edes vähän överiksi.

On pieni ihme, että Suomi on satavuotias. Jos emme olisi rajusti vastaan laittaneet ja hyvällä ulkopolitiikalla itseämme pelastaneet, uusi itsenäisyytemme voisi olla nyt 26-vuotias.

Olisimme selvinneet kansakuntana siitäkin, kuten Baltian maatkin. Kun Viroa ja Suomea vertaa, Suomi elää satavuotiaan yltäkylläisyydessä eikä oikein tiedä, mihin mahansa kanssa kääntyisi.

Viro taas on rahaton, ketterä nuori aikuinen täynnä ideoita ja eteenpäin menemisen intoa. Satavuotiaan on syytä laihduttaa, ettei se jää nuorempien jalkoihin.

Olen itse saanut kokea juhlavuonna todella sykähdyttävän hetken. Aivan kuin juhlan kunniaksi löysimme jatkosodassa kadonneen ja myöhemmin kuolleeksi julistetun paappani sisarilleen sodasta kirjoittamat kirjeet.

Tätä ennen en tiennyt paapastani oikeastaan mitään muuta kuin muutamat valokuvat. Isäni ei muistanut isästään mitään, koska oli nelivuotias hänen kaatuessaan.

Kirjeet toivat paappan lähelleni, tunsin vahvasti, että olen juuri tuon miehen pojanpoika. Käsiala, kuinka kirjeet oli kirjoitettu, ajatukset ja huolet kirjeissä, tunsin ne heti omikseni.

Ensimmäinen kirje oli talvisodasta. Pakkasta oli 37 astetta ja paappa kaipaili kovasti villasukkia, rasoja ja vilttikenkiä. Yleensäkin jokaisessa kirjeessä paappa odotti paketteja kotoaan: lihaa, voita, teetä ja sokuria.

Oli hienoa huomata että paappakin oli kovasti kiinnostunut koneista. Hän oli jatkuvasti huolissaan talon piikkipyörätraktorista, onko siihen asennettu puukaasutin? Onhan vettä jäähryttäjäs? Osaako nuorin veli sitä ajaa?

Hevosista paappa oli myös huolissaan. ”Onhan Lenta ollu asees?” Taloosta sotaan otetulla Pekka-hevosella oli hyvä hoitaja ja siitä paappa oli erityisen tyytyväinen.

Jokaisessa kirjeessä kysyttiin maa-asioista. Joko heinään on ryhdytty? Tuliko ruista monta jalkaa?

17.9.1941 Paappa kirjoitti: ”Antakaa olla kylvämättä ruista ja yrittäkää vain leikata. Jos tästä rauhakin tulis kevääksi niin kylvetään sitte enemmän.”

Ei tullut rauhaa kevääksi. Viimeinen kirje oli päivätty 1.7.1944 Äyräpäästä. Kolme päivää myöhemmin Tauno-paappani katosi taistelussa.

”Mutta sen huomion minä olen täällä tehnyt, että olkoon mies minkälainen tahansa, niin kyllä täällä Jumalasta puhuu joka mies, ja meinaavat, että hän se on joka määrää, kuka täältä joskus takaisin palajaa.”

”Kyllä täällä nyt ollaan sellaisella reisulla, että tekin saatte joskus ajatella sitä, että tälle matkalle jään, ettei se tule sitten niin yllättäin, jos niinkin kävis. Teidän ei tarvitse yhtään surra, kyllä kai Jumala minunki elämäni johtaa tahtonsa mukaan enkä minä sille mitään voi.”

”Itselläni minulla on aivan sellainen vaisto, etten minä täältä enää palaa. En minä muuta toivo, kun sitä, että pidätte Saarasta ja pojista hyvän huolen, sillä varmasti he viettävät siellä monta unetonta yötä.”

Hyvää itsenäisyyden jatkoa ­kaikille!

Simo Eemil Ralli

Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä ja Elonkerjuu-yhtyeen kitaristi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit