Kolumni

Jouluihmisen salaisuus

Eveliina Kutila
Kolumni 18.12.2017

Jouluihmiseksi kutsuminen on vähän niin kuin kehu, mutta miltä entä jos joku onkin vappuihminen?

Suunnittelimme töissä joulukalenteria julkaistavaksi sosiaalisessa mediassa. Ideointiryhmää kootessa kollega heitti, että pitää ehdottomasti ottaa Liisa mukaan, kun se on niin jouluihminen. Tiedätte tyypin, sillä meistä jokaisella on varmasti lähipiirissään kovasti joulusta innostuva ihminen.

Toisten tai itsensä kuvaileminen jouluihmiseksi onkin kovin yleistä. Jostain syystä juuri joulun suhteen tehdään jakoa: jouluihmiset ja sitten ne muut. Ei sitä koskaan kuule samalla tavalla puhuttavan juhannusihmisistä. Tai pääsiäisihmisistä. Pari ehdottomasti vappuihmistä kyllä tunnen, mutta en kyllä ole koskaan ääneen heitä siksi kutsunut.

Olen aina pitänyt itseäni jouluihmisenä, mutta tänä vuonna joulufiilis oli kadoksissa koko loputtomalta tuntuvan marraskuun ajan. Tämä aiheutti suorastaan pienen identiteettikriisin ja sai pohtimaan, että mikä on se juttu, joka tekee toisista jouluihmisiä ja toisista ei. Mikä siinä vuoden pimeimpään aikaan sijoittuvassa juhlassa niin kovin kiehtoo, että torttuja paistetaan heti, kun luumuhillo tulee hyllyyn ja Petteri Punakuonoa hyräillään joka käänteessä.

Yleispätevää vastausta tähän ei varmasti ole. Omalla kohdallani uskon jonkinlaiseen joulun taikaan, joka syntyy yhdessäolosta perheen kesken, hyvästä ruuasta, perinteistä ja muiden ilahduttamisesta. Kollegani Liisa kertoi hänen jouluihmisyyden syntyvän rauhoittumisesta, läheisten tapaamisesta, kynttilöistä, jouluvaloista ja -lauluista.

Kaikesta suureellisesta hössötyksestä ja kamalasta touhotuksesta huolimatta joulun tunnelma syntyy siis lopulta hyvin yksinkertaisista asioista.

Aiheeseen liittyvät artikkelit