Kolumni

Ihastuin liekkisiipiin

Jukka Koivula
Kolumni 16.12.2017

Pieni polte suussa ja erityisesti huulten ja kielen tienoilla talttuu parhaiten maidolla tai coca-colalla.

Olen aina ollut kova syömään, ja nirsoilu on ollut minulle vierasta. Varhaislapsuudesta saakka olen syönyt ateriani hyvällä ruokahalulla.

Kenties ala-asteen opetukset nälkäisistä Afrikan lapsista ovat uponneet kohdallani hedelmälliseen maaperään, sillä lautaselle otetun ruuan syömättä jättäminen on mielestäni rumaa.

Elinikäisiä kestosuosikkejani ovat pitsa, lasagne sekä perinteiset jouluruuat.

Viimeisen puolen vuosikymmenen kuluessa olen retkahtanut pahemman kerran erään uuden kulinaristisen viettelijättären pauloihin. Erityisesti parin viime vuoden aikana olen löytänyt itseni toistuvasti liekkisiipilautasen ääreltä.

Himo tulisiin siipiin on ajan saatossa syventynyt ja saanut seikkaperäisempiä nyansseja. Meno on myös koventunut, sillä aloittelijana tyydyin medium-­kastikkeeseen, nyttemmin vakioni on ollut hot. Olenpa yllättänyt itseni pohtimassa uskaliasta kokeilua ekstra-hotinkin kanssa.

Wingsit itsessään ovat rapean täyteläisiä, mutta täydempi makunautinto syntyy, kun messevä liha kuorruttuu punaisen tulisella kastikkeella.

Pieni polte suussa ja erityisesti huulten ja kielen tienoilla talttuu parhaiten maidolla tai coca-colalla.

Siivet soveltuvat yhteen monien oheisruokien kanssa, mutta yksi on ylitse muiden. Kun liekki­siivet tulisella kastikkeella saavat seurakseen bataattiranskalaiset valkosipulidipillä, on makunautinto täydellisyyttä hipova.

Puoltaapa kanan syöntiä hedonismin lisäksi pari järkiargumenttiakin. Kana on proteiinipitoista ja sangen vähärasvaista ruokaa, jossa ravintoarvot ovat kohdillaan.

Aiheeseen liittyvät artikkelit