Kolumni

Kultaseni, ajoin kolarin

Olga Temonen
Kolumni 18.08.2017

Olga Temonen: Kun mies kolhii autoa, “tekevälle sattuu” ja “se on vain peltiä”. Kun nainen kolaroi se on: “Tajuutsä miten kalliksi toi tulee?” tai “Miten sä taas onnistut hajottamaan sen?”

Istuimme autoon ranskalaisessa parkkihallissa, Ranskassa asuva siskoni ajoi, minä istuin etupenkillä ja takapenkki oli täynnä lapsia. Oli tietenkin kiire, sisko puhua palpatti ja kurvasi pois ruudusta. Räks, sanoi sivupeili kun se osui parkkihallin pylvääseen.

Muutaman kirosanan jälkeen ainoa asia mitä siskoni sanoi, on jotain sellaista, että nyt hänen miehensä hermostuu. Ajoimme kohti siskoni kotia harmistuneina, molempia ärsytti niin, ettei voinut oikein sanoa mitään. Lapsetkin olivat kerrankin hiljaa.

Olen kolhinut autoani useaan otteeseen, milloin mihinkin porttikongiin, portinpieleen tai ehkä kaikista legendaarisinta, jopa omassa kotipihassamme meidän perheemme toiseen autoon.

Tekevälle sattuu ja montaa asiaa (ainakin omasta mielestään tehokkaasti ) yhtä aikaa tekevälle sattuu vielä enemmän. Se harmittaa joka kerta ihan älyttömästi ja se ensimmäinen asiasta informoiva puhelinsoitto rakkaalle aviomiehelle on aina se pahin. Että ihan vaan soitan tässä ja kerron, kuinka käsittämättömän hölmö olen taas ollut ja sitten puhelimen päässä tulee ärsyttävän hiljaista.

Ranskan heinäkuu oli tukahduttavan kuuma ja avasin auton ikkunaa. Sisko laskeskeli, kuinka paljon peiliremontti autoon maksaisi ja kertoi minkälainen vastaanotto kotona olisi. Kuulemma ensin tuhahdellaan ja sitten ärähdetään ja kiukutellaan. Kuulosti tutulta, liian tutulta.

Mikä ihme siinä on, että vaikka tämä maa on mielestäni hyvinkin tasa-arvoinen, niin on olemassa tämä yksi asia, missä mies saa kiukutella ja nauttia erityisasemaa vaikka kuinka, ja me naiset kestämme sen?

Minä ainakaan en ole missään muussa asiassa kokenut vastaavaa alemmuudentunnetta, kuin juurikin auton kolhimisen jälkeen, kun viimeinkin "uskallan" soittaa kotiin ja ilmoittaa mitä on tapahtunut. Ikään kuin sillä hetkellä, koska on kyse autoista, olisin taantunut jonkun pikkulapsen tasolle.

Niinpä minulle pitää kertoa ja saarnata, kuinka minun pitäisi olla varovainen liikenteessä, keskittyä paremmin ja katsoa ympärilleni, vaikka uskokaa pois, tajuan sen kyllä jo itsekin!

Kuten myös sen, että auton korjaus maksaa ihan liikaa, ja sen, että kyllä, ne hemmetin bonukset ovat taas vaarassa.

Kerran kävelin kotipihassa auton ohi ja huomasin Tuukan auton kyljessä selkeän lommon. Ensimmäinen ajatus oli, että olenko MINÄ kolhaissut sen joskus autoa lainatessani?

Tiesin etten ollut, joten kysyin Tuukalta mikä autoon on tullut, onko hän kolhaissut sen jossakin?

En saanut edes kunnollista vastausta, vaan jonkun epämääräisen mutisevan ”ei se pahasti mennyt” -tyyppisen selityksen, jonka jälkeen puheenaihe vaihtui.

Kun mies kolhii autoa, “tekevälle sattuu” ja “se on vain peltiä”. Kun nainen kolaroi se on: “Tajuutsä miten kalliksi toi tulee?” tai “Miten sä taas onnistut hajottamaan sen?”

Toivottavasti tämä on monessa perheessä myös toisin päin ja varmasti onkin.

Onneksi on hetkiä, jolloin meilläkin mies tajuaa pysyä hiljaa. Ajoin kerran mönkijällä ipadin päältä. Kyllä, luit aivan oikein. Minulla oli ipad mönkijään viritetyssä etukorissa, ajoin töyssyn yli, ipad pomppasi etupyörän alle, enkä ehtinyt jarruttaa.

Kun tulin itselleni kiukkuisena näyttämään miehelle, mitä olin saannut aikaan, hän oli suorastaan vaikuttunut.

Aiheeseen liittyvät artikkelit