Kolumni

Me ei olla mitään piknikkikansaa: makkarakahvia sen olla pitää!

Henni Laitala
Kolumni 19.08.2017

Piknik on sosiaalinen tapahtuma, jossa joutuu keksimään jutun juurta tyhjästä. Sellainen aiheuttaa monille suomalaisille paineita. Nuotion äärellä voi aina tuijotella tuleen, jos ei keksi mitään puhumista. Se on kuin vapaudut vankilasta -kortti katsekontaktia välttävälle suomalaiselle.

Kesä lipuu hiljalleen pois, ja koleat kelit ajavat suomalaiset evästämään ulkoilmasta sisätiloihin. Kesän hienoimmat syömishetket tapahtuvat aina ulkoilmassa.

Nuorena luin Enid Blytonin jo 1940–1960-luvuilla kirjoittamia Viisikko-kirjoja, joissa ollaan aina piknikillä. Siellä syödään tomaatti-kinkkuvoileipiä, pekonia, munia, kakkuja, piirakoita ja pullia ja juodaan inkivääriolutta. Se tuntui pröystäilevältä.

Niinpä en nyt tarkoita piknikejä. Suomalaiset eivät ole piknikkansaa ainakaan Kehä kolmosen ulkopuolella (ja pussikaljottelua ei lasketa). Yritän selittää, miksi.

Retkeillessään suomalaiset haluavat valmistaa ruokansa itse, jos suinkin mahdollista.

Niinpä Suomessa retkieväiden kuningasduo on grillimakkara ja nokipannukahvi eli kotoisammin makkarakahvi. Se on myös erottamaton osa jokaista suomalaista ulkoilmatapahtumaa aina raveista seuroihin ja lavatansseista kesäteatteriin.

Piknikkivilttejä levittelevät lähinnä vappuisina opiskelijat, jotka syövät tupperwaressa pyörineitä kylmiä nakkeja ja lihapullia ja juovat lämmenneitä alkoholeja routivassa maassa. Sitäkään tuskin keskieurooppalaisten mittarilla laskettaisiin piknikisi.

Piknik on ennen kaikkea sosiaalinen tapahtuma, eli siellä joutuu keksimään jutun juurta tyhjästä. Sellainen aiheuttaa monille suomalaisille paineita.

Makkarakahvissa on ongelmaan ratkaisu. Ensinnäkin, tulen sytyttämisessä on paljon tehtävää. Parhaassa tapauksessa pääsee hakkaamaan klapeja, mistä saa moneksi minuutiksi tarkoituksen elämälle. Sen jälkeen täytyy tehdä enemmän tai vähemmän märillä kalikoilla tuli.

Edellä mainitut tehtävät tarjoavat myös mahdollisuuden osoittaa erätaitonsa ja saavuttaa siten keskustelukumppanin arvostus. Eikä hommat lopu siihen: makkaratikkujen vuolemisessa ja oikeaoppisen pannukahvin valmistuksessa aika kuluu leppoisasti.

Ja aina voi tuijotella tuleen, jos ei keksi mitään puhumista. Se on kuin vapaudut vankilasta -kortti katsekontaktia välttävälle suomalaiselle.

Kuluva kesä on muistuttanut, että säänkään puolesta Suomi ei ole ihannepaikka piknikeille. Vesisade muuttaa piknikin hetkessä katastrofiksi. Eräjormille ja -pirkoille sateinen sää tarjoaa kuitenkin ensimmäisen kunnon puheenaiheen.

Gastronomisesta näkökulmasta makkaran ja kahvin yhdistelmä on erikoinen: nesteitä tihkuva rasvainen käriste ja paahteinen, hapokas kahvi. Ranskalaisella kulinaristilla voisi olla tähän sanansa sanottavana.

Toki makkarakahvin puolustuksesi joidenkin mielestä jauhopitoiset kärkkärit menevät pikemminkin leivonnaisesta.

Se, mikä makkarakahvin valmistuksessa on ylivoimaisesti parempaa kuin piknikeissä, on itse ruuanvalmistus. Ulkoilmassa ollaan täysin läsnä ruuanvalmistustilanteessa. Tuoksut ja maut ovat voimakkaita ja kaikki on herkullisempaa.

Avotulella aamukahvin valmistus on oma keskittymistä vaativa prosessinsa. Nokipannun pienetkin ääntelyt saavat keittelijän täysin hereille, kun taas sisätiloissa kahvin keittäminen on puolivaloilla suoritettu rutiini, kuin hampaiden pesu.

Kuuma kahvi myös maistuu taivaalliselta, kun ensin on pyörinyt teltassa huonosti nukutun nihkeänkylmän yön. Muisto lämmittää vielä talvellakin.

Aiheeseen liittyvät artikkelit