Maaseudun Tulevaisuus
Kolumni

Pääseeko Huhtasaari toiselle kierrokselle?

Pekka Ervasti
Kolumni 13.09.2017

Kyllä se toinen kierroskin sieltä tulee.

Presidentinvaalista tulee tällä kerralla jonkinlainen mittari Suomen henkisestä tilasta.

Myönnetään, otsikko on vahvasti spekulatiivinen. Siinä oletetaan, että presidentinvaalissa ylipäätänsä tulee toinen kierros. Huomiotta jää myös se pikku seikka, että persut eivät vielä ole edes valinneet Laura Huhtasaarta ensimmäiselle kierrokselle – siis ehdokkaaksi.

Jälkimmäinen toimenpide on pelkkä muodollisuus. Persupomo Jussi Halla-aho on jo korkeimman omakohtaisesti valinnut porilaisen maahanmuuttoänkyrän passeliksi ehdokkaaksi. Puoluevaltuuston kumileimasimen tehtäväksi jää muuttaa johtajan visio lihaksi. Niin tapahtuu yhtä varmasti kuin apinasta kehittyi ihminen.

Ja kyllä se toinen kierroskin sieltä tulee. Istuva presidentti on mittauksissa vahvoilla, mutta vastaehdokkaita on sen verran, että 100 prosentin potista tuskin riittää yli 50:tä prosenttia Sauli Niinistölle.

Eli toisella kierroksella tavataan, mutta kuka muu siellä on kuin Niinistö?

Nyt kun kannatuskortteja keräilevää Paavo Väyrystä ja esivallan raudoissa rimpuilevaa Ilja Janitskinia lukuun ottamatta muut ehdokkaat ovat jo tiedossa, vedonlyöntitoimistoissa voidaan panna algoritmit kalkyloimaan kertoimia.

Vassarien Merja Kyllösen ja RKP:n Nils Thorvaldsin voi laskea pois toiselta rundilta. Meppien kuntohuippu on muutenkin ajoitettu vasta eurovaaleihin 2019.

Kepun Matti Vanhanen ja demarien Tuula Haatainen eivät taida saada tarpeeksi ilmaa siipien alle noustakseen kärkikahinoihin. Hehän ovat tavallaan jo velvollisuutensa tehneet. Vanhanen klikkasi Väyrysen kepun listalta ja Haatainen uhrautuu, koska Eero Heinäluoma ja Jutta Urpilainen ottivat ritolat toivottomasta taistosta Mäntyniemen voimia vastaan.

Haataisen kohdalla jännitetään lähinnä, pystyykö hän rikkomaan edes Paavo Lipposen pohjanoteerausta edelliseltä kerralta, 6,7 prosenttia. Tiukkaa tekee.

Jäljelle jäävät siis Huhtasaari ja vihreiden Pekka Haavisto.

Haavisto nousi viime kerralla finaaliin hurjan hypetyksen aallonharjalla. Politiikassa ne harvoin toistuvat, mutta vihreiden buumi on nyt niin kova, että yritys voi sittenkin onnistua.

Huhtasaaren kampanja alkoi jo viime viikolla eduskunnan kyselytunnilla, jossa hän pyyhki sanonkomämitä puolueiden yhteisellä julistuksella maahanmuutosta, terrorismista ja vihapuheesta. Samaa hyökkäysuraa persut vyöryttävät vaalipäivään asti peräänantamattomasti ja häikäilemättömästi kuin kalifaatin rakentajat.

Kaikensorttinen tunnepitoinen kohkaaminen pakolaiskysymyksessä ennustaa, että presidentinvaalista tulee tällä kerralla jonkinlainen mittari Suomen henkisestä tilasta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit