Maaseudun Tulevaisuus
Kolumni

Pönöttävä kermakakku juhlien symbolina on aikansa elänyt

Henni Laitala
Kolumni 19.05.2017

Miksi täytekakku pitää tunkea joka juhlaan aina syntymästä kuolemaan saakka?

Kevät on kermavaahtoa ja sukkahousuja. Jäähyväisiä ja uusia alkuja. Ja tietenkin pönötystä ja täytekakkuja.

En ole mikään täytekakkufani, mutta en myöskään inhoa niitä. Ne ovat kuitenkin alkaneet minua viime aikoina tympäisemään.

Miksi täytekakku pitää tunkea joka juhlaan aina syntymästä kuolemaan saakka? Oli sitten ristiäiset, rippijuhlat, syntymäpäivät, valmistujaiset, häät tai äitienpäivä, aina se jököttää kahvipöydässä. Eikö juhlia voi ilman täytekakkua? Ja hautajaiset! Miksi hautajaisissakin pitää syödä täytekakkua?

Täytekakku on kiivennyt kansakunnan kaapin päälle, juhlan symboliksi. Jotain maagista siinä täytyy olla.

Vaatimaton kestitytyskin muuttuu arvokkaaksi, kun tarjolla on täytekakkua. Sen päällä lukee ikään kuin näkymättömin jättimäisin kirjaimin JUHLALLISUUS.

Kakkutraditioon sietäisi kuitenkin puhaltaa uusia tuulia. Ymmärrän, että juhlapöytäkulttuuri ei voi muuttua hetkessä. Se tarvitsee aikaa. Siksi en ehdotakaan mitään liian rajua: hiukan vain vaihtelua ja uusia makuja.

Maailmassa on niin paljon ihania kakkuja syötäväksi, että on todella harmi, jos tyydytään aina tuttuun hillo-kermavaahtoviritelmään.

Juustokakku tai Brita-kakku käyvät iloisiin kevätjuhliin – ne ovat kevyitä ja raikkaita, kuten vuodenaikakin.

Itsellänikin on pian edessä valmistujaiset. Siellä ei täytekakkua nähdä, vaan ajattelin tehdä limettipiiraan, key lime pien. Se on amerikkalainen klassikko, jossa on äärettömän koukuttava happaman ja makean liitto.

Pavlova-kakku on kuin poutapilvi, joka sopii keskikesän rippijuhliin. Täytteeksi kipattaisiin vaikkapa tuoreita mansikoita, mustikoita ja vadelmia.

Kastejuhlissa voitaisiin syödä juhlavaa kääretorttua tai leikkisiä kuppikakkuja.

Häät voisivat pitää täytekakkunsa, koska niihin se on niin pinttynyt. Mutta hautajaisissa voitaisiin valita makeat vainajan suosikkiherkkujen mukaan ja kunnioittaa sillä tavalla hänen muistoaan. Omiin hautajaisiini tulisi siis jätskibuffet!

Täytekakun kaverina tulevat pikkuleivät ja usein myös pakkopullakranssi. Tiikerikakku on täynnä nostalgiaa. Ja tietenkään ei sovi unohtaa leipäjuuston nitinää hampaissa! On oikeastaan aika outoa, miksi suomalaiseen kahvipöytään kuuluu paistettu tuorejuusto? Ja miksi se tarjoillaan salmiakin muotoiseksi leikeltynä?

Kaikki sitten huuhdellaan alas kahvilla, joka tarjoillaan liian pienistä kupeista. Samalla yritetään kuumeisesti keksiä jotain juteltavaa outojen sukulaisten kanssa.

Suomalainen pönötys on jollain tavalla herttaistakin. Silti, kahvipöytätarjottavia voisi vähän uudistaa. Ainakin siitä sitten riittäisi juhlissa edes jutun juurta, kun kipeästi sitä kaipaa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit