Kommentit

Johan oli politiikan vuosi!

Eija Mansikkamäki
Kommentit 28.12.2017

Eija Mansikkamäki: Sote-uudistus valmistui tämänkin vuoden aikana useaan otteeseen.

Huhhuh! Muuta en sano tästä politiikan vuodesta. Miettikää nyt itsekin: Suomi täytti sata vuotta, hallituspuolue hajosi palasiksi, kansanedustaja kopeloi itselleen varoituksen, avustaja piilotteli takakontissa ja toinen oksenteli itsensä otsikoihin, eduskunta päästi limuviinat ruokakauppoihin. Ynnä muuta. Olisitteko uskoneet?

Mutta pari asiaa pysyy, vaikka ei välttämättä parane: Paavo Väyrynen on ehdolla seuraavissakin vaaleissa, ja sote-uudistus ei ole valmis.

Vuosihan alkoi varsin valoisissa talousmerkeissä. Suomi oli lähdössä kasvuun, pitkälti maakuntien ansiosta. Matkailussa oli edessä suorastaan hurja kasvuvuosi, kiitos kiinalaisten.

Koitti kevät. Odotettu uutispommi oli se, että perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti luopuvansa kruunustaan. Mutta kesällä seuranneita vauhdikkaita kuvioita ei moni arvannut: haastaja Jussi Halla-aho sai sometettua joukkonsa Jyväskylään ja korjasi äänipotin Soinin manttelinperijän Sampo Terhon nenän edestä.

Tyrmistyksen määrää on vaikea mitata, mutta kun myös hallituskumppanit olivat saaneet soperrettua puolipaheksuvat kommenttinsa halla-aholaisesta hallitusjoukosta, seurasi Soinin viimeinen superjytky: hän jätti perustamansa puolueen. Mukaan lähtivät muutkin ministerit, minkä seurauksena pääministeri teki ilmavan U-käännöksen eronpyyntönsä kanssa Kultarannan porteilta.

Hieman pienempään dramatiikkaan tyytyivät vihreät, jotka valitsivat vetäjäkseen maakuntien Touko Aallon. Vieläkin vähemmän syntyi ääntä, kun demarit valitsivat helmikuussa jatkoon Antti Rinteen.

Kevään toinen suurtapaus olivat kuntavaalit, joiden näkyvin seuraus oli Jan Vapaavuoren nousu Helsingin pormestariksi. Hän ryhtyikin oitis kokoamaan 21 suurimman kaupungin joukkoa pitämään kasvavien kaupunkimoottorien puolta hallituksen maakunta- ja sote-uudistuksessa. Vastakkainasettelusta ei tietenkään ollut kysymys, kuten ei siinäkään Ylen blogikirjoituksessa, jossa auton ikkunasta katseltuna iso osa Itä-Suomesta on kuollutta ja katoavaa Suomea, tai vihreän helsinkiläisvaltuutetun maalla asumista tölvivässä Facebook-päivityksessä. Pientä asvaltin sivumakua voi kylläkin aistia.

Isojen tai pienten kaupunkien ansiota tai ei, sote-uudistus valmistui tämänkin vuoden aikana useaan otteeseen. Mutta ihan pikkuisen sitä piti vielä viilailla, eikä se ole edelleenkään valmis. Ei, vaikka hallitus sai vuoden aikana uusia vereviä voimia: sormensa asettivat Raamatulle Annika Saarikko (kesk.), Antti Häkkänen (kok.), Jari Leppä (kesk.) ja Sampo Terho (ps.).

Maakuntavaalit päätettiin siirtää ensi keväästä syksyyn. Vaalit ovatkin kelpo keino yrittää pitää yllä kansan kiinnostusta politiikkaan. Presidentinvaaleissa istuvan päämiehen jatkopestin taakse ryhmittyi kansanliike. Vaikka hänen kannatuksena on pohjoiskorealaisissa lukemissa, kuusi puoluetta lähti mukaan ihan vain muistuttaakseen olemassaolostaan. Valitsijayhdistyksen ehdokkaana kisaa myös Paavo Väyrynen, jota ilman ei olekaan ollut vaaleja naismuistiin.

Tuleeko nollatuloksia, jää nähtäväksi. Työmarkkinoilla ei ainakaan, siitä ollaan pöydän molemmin puolin samaa mieltä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit