Kommentit

Korvat kiinni ja laput vetämättä

Antti Savolainen
Kommentit 30.12.2017

Lehdestä ja verkosta kannattaa siis lukea muutakin kuin ravisivu.

Maaseudun Tulevaisuus aloitti elokuussa ravisivun säännöllisen julkaisemisen perjantain lehdessä. Raveja oli toki seurattu jo aiemminkin, samoin hevosalaa ja siihen liittyviä asioita. Ne ovat tärkeitä aiheita myös jatkossa. Lehdestä ja verkosta kannattaa siis lukea muutakin kuin ravisivu.

Ravisivun tavoitteena on ollut tuoda esiin ihmisiä lajin parista. Etenkin heitä, jotka ovat mediassa harvemmin esillä.

Ravien ja hevosten parista löytyy paljon mielenkiintoisia persoonia. Hieman yleistäen laidasta laitaan ja vielä molemmilta reunoilta ylikin. Juttuvinkkejä otetaan edelleen mielellään vastaan.

MT:n nettisivuilta löytyvä TalkKari-ohjelma on saavuttanut laajan ja uskollisen katsojakunnan. Palautteen perusteella sunnuntaisin kello 11 ilmestyvää uutta jaksoa odotetaan malttamattomasti.

Kari Lähdekorpi ja Jukka Heiskala kiertävät talleja ja tapahtumia uupumatta myös vuonna 2018.

Lajin termein ilmaistuna olemme päässeet ravilla matkaan. Nyt pyritään pitämään tasaisen kovaa matkavauhtia. Tulevalle vuodelle voi olla jotain uuttakin luvassa. Korvat ovat nimittäin vielä kiinni ja vetolaput vetämättä.

Lue myös: Vuoristoratamainen vuosi

Aiheeseen liittyvät artikkelit