Vieraskolumnit

Vanhaan hyvään aikaan

Juha Hakkarainen
Vieraskolumnit 11.12.2017

Metsäomistajien tavoitteissa virkistyksen, maiseman ja monimuotoisuuden merkitys kasvaa koko ajan.

Tähtitieteilijä Esko Valtaoja mukaan pöljempää sanontaa kuin ”ennen kaikki oli paremmin” on tuskin tullut vastaan. Tämä taitaa koskea myös kestävää kehitystä ja sen kaikkia ulottuvuuksia. Ekologinen jalanjälkemme suhteessa talouskasvuun pienenee koko ajan, kiitos tieteen ja kehittyvän teknologian.

Kestävä kehitys koostuu eri osa-alueista: taloudellisesta, sosiaalisesta ja ekologisesta kestävyydestä. Jos yksi ontuu, kokonaisuus ontuu! Ekologisen kestävyyden vertailu­pohjaksi ei voi ottaa 1900- tai 1800-lukuja. 1800-luvulla isoilla alueilla Etelä- ja Keski-Suomessa ei ollut tarpeeksi puuta edes koti­tarverakentamiseen. Täytynee siis mennä ainakin 1700-­luvulle. Se lienee vanha hyvä aika.

Suomessa asui 1700-luvun puolivälissä alle 400 000 asukasta. Bruttokansantuotteella mitattuna meitä ei ollut olemassakaan, ja Suomi oli Euroopan kurjimpia ja köyhimpiä kolkkia. Ihmiset koko Euroopassakin elivät keskimäärin vain 35–40-vuotiaiksi.

Aivan varmasti silloisilla aikalaisilla ei ollut mitään käsitystä tai tavoitteita ekologisesta tai muustakaan kestävyydestä. Väki ja vermeet eivät vain mahdollistaneet laajempaa luonnon tuhoamista. Professori Pekka Kilkillä oli 1980-luvulla erinomainen kirjoitus tästä harhasta, että luonnonkansat olisivat eläneet sopusoinnussa ympäröivän luonnon kanssa.

Itse asiassa ympäristön suojelu ja metsäluonnon moni­muotoisuuden turvaaminen ovat varsin nuoria asioita. Kun oma työurani alkoi 1980-luvulla, maailma ja metsätalous olivat varsin erilaisia kuin nyt. Puuntuotannollisesta kestävyydestä huolehdittiin, mutta se oli siinä. Metsäluonnon monimuotoisuus ei tainnut olla edes ympäristöjärjestöjen asialistalla.

Leimauksessa leimattiin kaikki maapuut ja pystykuivaset. Tai siis ne, jotka pysyivät potkaisemalla kasassa. Lahopuuta ei varmasti päässyt syntymään. Lähteet ojitettiin, kun vesi piti johtaa pois ja DDT-johdannaisia käytettiin ja heitettiin surutta luontoon. Teollisuudessa ja vaikkapa jätevesihuollossa tilanne ei ollut yhtään parempi – päinvastoin!

Mielenkiintoista on, että nimenomaan nykymetsätalous kerää kritiikkiä. Nyt kuitenkin monimuotoisuus, riista ja lahopuut ovat metsätalouden tavoitteita, kun edellisen 200 vuoden aikana näin ei ole ollut. Samoin metsänomistajien tavoitteissa virkistyksen, maiseman ja monimuotoisuuden merkitys kasvaa koko ajan.

Metsätalous on nyt varmasti kestävämpää kuin koskaan aikaisemmin, ja aivan yhtä varmasti tulevaisuuden metsä­talous paljon kestävämpää kuin nykyinen. Maailma muuttuu, kun tieto lisääntyy ja osaaminen paranee!

Kun nykyisiä talousmetsiä verrataan 1700-luvun luonnon­metsiin, lopputulos on, että huonosti menee. Jos nykyisiä suojelualueita verrattaisiin näihin luonnonmetsiin, lopputulos olisi sama. Mutta tätä vertailua ei luonnollisestikaan tehdä.

Vielä lopuksi siteeraan tähtitieteilijää: maailmanloppu on peruttu – taas kerran, ja se koskee myös ekologista maailman­loppua.

Tämä ei todellakaan tarkoita sitä, että ympäristö- tai ilmasto­haasteita ei tulisi ottaa tosissaan. Päinvastoin, meillä on nyt tietoa ja varaa huolehtia tulevaisuudesta. Ja ne molemmat, siis osaaminen ja varallisuus, lisääntyvät koko ajan. Tekemisellemme antaa perspektiiviä, kun emme anna ajan kullata muistoja.

Kirjoittaja on MTK:n metsäjohtaja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit