Vieraskolumnit

Kyntää ja rakastaa?

Kaarlo Kalliala
Vieraskolumnit 17.12.2017

Maata, jota muokattiin, ei vain käsitelty, vaan myös rakastettiin.

Aiemmin syksyllä kuulin hienon esityksen Eino Leinon sanoittamasta ja Oskar Merikannon säveltämästä laulusta Oi kiitos sä Luojani armollinen. Kuuntelin sanoja tavallista tarkemmin. Ehkä itsenäisyyden juhlavuosi oli herkistänyt minut.

Laulussa kiitettiin paljosta ja lopulta myös siitä, kuinka ”annoit sa armahan isäinmaan, jota kyntää ja rakastaa”. Mutta jotenkin juuri nämä sanat tuntuivat kaikuvan aivan toisesta maailmasta. Tätä nykyistä kauniimmasta tosin, mutta toisesta yhtä kaikki.

Sellaisessa maailmassa koettiin työhön ja yhteisöön liittyviä tunteita ja luotiin symboleja. Suomalainen yhteiskunta ei ollut vain koneisto tai politiikan näyttämö, vaan isänmaa tai kotimaa. Sitä maata, jota muokattiin, ei vain käsitelty, vaan myös rakastettiin.

Hieno vanhanaikainen kokemistapa on ohentunut lähes olemattomiin. Se on pyyhkiytynyt pois ennen muuta siksi, että liikenne on niin nopeaa ja tietoliikenne – vanhentunut ilmaisu sekin – niin runsasta. Kumpikin irrottaa meidät lähiyhteyksistä. Varsinkin maasta.

Kun aika ajoin ajan Turusta Helsinkiin, käytän moottoritietä, joka kulkee betonirännissä vailla yhteyksiä ympäristöönsä ja lähes täysin irti maisemasta. Ja kun olen internetissä, ’kaukainen’ ja ’läheinen’ eivät tarkoita mitään.

Samalla kun tekninen kehitys on vapauttanut meidät paikan siteistä, se on suistanut meidät paikattomuuteen. Se yhdistää meidät miltei kaikkeen, mutta kyseenalaistaa vähän kaiken merkityksen. Satelliittiohjattu maanmuokkaus on järkevää ja jopa välttämätöntä, mutta einoleinomaista rakkautta se ei juuri ruoki.

Ei ole sattumaa, millaisia joululauluja tällaisessa maailmassa lauletaan. Sellaisia, joissa lasten silmät hehkuvat riemusta, kun joulu on. Sellaisia, joissa Jeesus-lapsi syntyy taas uudelleen hiljaiseen mieleen. Ja sellaisia, joissa kerrataan lapsuusajan muistoja: lumivalkeita peltoja ja juhlaa Jeesuksen.

Joulun lapsen katselu ja ihastelu palauttaa meille maailman, Suomen, ihmiset ja jopa Jumalan yhtä tuoreina kuin lapsuuden kokemuksessa. On taas mitä rakastaa.

Vakaumuksellisella kolumnipaikalla vuorottelevat seurakuntapastori Salla Autere, vankilapastori Miika Hynninen, piispa Kaarlo Kalliala, kirjailija Minna Kettunen ja lähetystyöntekijä Anni Takko.

Aiheeseen liittyvät artikkelit