Vieraskolumnit

Kahden kauden kirous

Pekka Ervasti
Vieraskolumnit 03.01.2018

Lavalla on yksi jättiläinen ja liuta poliittisia harjoitusvastustajia.

Ankarassa Kekkos-krapulassa lainsäätäjät päättivät rajoittaa presidentin toimikaudet kahteen peräkkäiseen.

Se kuulosti silloin hyvältä idealta.

Kukaan ei nousisi enää samaan ylimajesteettiseen asemaan kuin Urkki. Ylipitkä valtakausi rämetti suomalaista vallankäyttöä – perässähiihtäjien ja Neuvostoliiton suosiollisella avustuksella. Parlamentarismilla pyyhittiin Tamminiemen pöytää.

Presidenttikausien rajaaminen kahteen on näyttänyt toimivan hyvin. Presidentti voidaan myös vaihtaa vain yhden kauden jälkeen, kuten Martti Ahtisaaren kohdalla kävi.

Nyt on käsillä tavallaan käänteinen tilanne. Tasavallassa on niin suosittu presidentti, että hänen haastamisensa on lähinnä uljas kansalaisvelvollisuus kuin uskottava yritys tulla valituksi Mäntyniemeen.

Tämä oli tiedossa jo kauan sitten: jos Sauli Niinistö lähtee tavoittelemaan toista kautta, hänen haastamisensa olisi kuin yrittäisi potkurilla kuuhun.

Tästä syystä sellaiset poliitikot, joilla saattaisi teoriassa olla eväitä presidentin virkaan, eivät edes nousseet kehiin. Demarien Eero Heinäluoma tai Jutta Urpilainen vetäytyivät sovinnolla kotilieden lämpöön. Kepun Olli Rehn taas sijoittautui presidenttien perinteiseen hautomoon Suomen Pankkiin. Katsotaan sitten uudestaan kuuden vuoden päästä, kiitos.

Kuusi vuotta ei ole niin mahdottoman pitkä aika odottaa poliittista kuntohuippua. Silloin on rata auki Linnaan asti ja ylivoimainen vastaehdokas ansaituilla eläkepäivillä.

Kun jokaisen itseään kunnioittavan puolueen on kuitenkin ehdokas nimettävä, tarjolla on nyt – anteeksi vaan – politiikan b-, c- ja d-vitjalaisia.

Jokaiselle heistä on ehdokkuudesta jotakin hyötyäkin. Osallistuminen valtakunnalliseen vaaliin tuo näkyvyyttä ja ehkäpä myös uskottavuutta, joka siivittää poliittista uraa toisaalla. Osallistumalla presidentinvaaliin ja nousemalla isojen kanssa samaan kehään persupomo Timo Soinikin pohjusti Ison Jytkyn. Presidentinlinnaan rahkeet eivät riittäneet, mutta meneehän tuo jotenkuten ministeri-Audin takapenkilläkin.

Politiikan penkkiurheilijoiden kannalta asetelma on tylsähkö. Lavalla on yksi jättiläinen ja liuta poliittisia harjoitusvastustajia. Keskustelut käydään korrektisti – ja tylsästi. Ei tuosta Väyrysen Paavostakaan taida entisenkaltaista sähikäistä enää tulla. Persu-Huhtasaaren pommi tussahti suutariksi.

Tässä sitä nyt ollaan. Vuosisadan tylsimpien pressanvaalien suurin yllätysmomentti näyttääkin olevan, ratkeaako kisa jo eka kierroksella.

Odottelemme ensin nelisen viikkoa ja sitten vielä kuusi vuotta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit