Vieraskolumnit

Leppä parantaa metsän typpitilannetta

Aino Smolander
Vieraskolumnit 06.02.2018

Aino Smolander: Olemmeko lyhytnäköisempiä kuin kaskeajat, kun emme hyödynnä leppää parantamaan metsämaan typpitaloutta?

Kangasmetsissämme puuston kasvua rajoittaa useimmiten typpi. Kuitenkin meillä kasvaa luonnonvarainen puusuku, jolla on kyky parantaa metsämaan typpitilannetta.

Sekä harmaa- että tervalepällä on juurissaan oranssinruskeita korallimaisia nystyröitä, jotka aiheuttaa kasvin symbioosi Frankia-bakteerin kanssa.

Frankia muuttaa ilmakehän typpeä kasveille kelpaavaksi ammoniumtypeksi. Tähän biologiseen typensidontaan kykenevät eliökunnasta vain eräät bakteeriryhmät.

Juurinystyröidensä ansiosta leppä on omavarainen typen suhteen ja "tuhlaa" typpeä pudottamalla lehtensä vihreinä. Lepän ja Frankian symbioosi kartuttaa merkittävästi metsämaan typpivaroja. Pelkästään lepikon vuotuinen karikesato tuo 60–100 kiloa typpeä hehtaarille.

Muinaiset suomalaiset hyödynsivät harmaalepän typensidontaa kaskiviljelyssä. Kaskeamisen ja viljankasvatuksen jälkeen harmaaleppä pioneeripuuna valtasi alueen, joka voitiin 10–20 vuoden kuluttua kasketa takaisin viljanviljelyyn uudestaan viljavana.

Olemmeko nyt lyhytnäköisempiä kuin nämä kaskeajat, kun emme hyödynnä leppää parantamaan metsämaan typpitaloutta?

Ehkä emme. Vaan tiedostamme, kuten metsätieteiden alalla mittavan uran tehneen professori Peitsa Mikolan (1915–2016) oppilas Ilmari Schalin 1960-luvulla, että "Maan sitomista harmaalepän kasvattamiseen kokonaiseksi kiertoajaksi ei voida pitää taloudellisesti järkevänä".

Voisimmeko hyödyntää lepän maahan tuomaa typpeä nykyistä enemmän? Maa on ravinteikasta lepikossa ja pitkään lepikon hakkaamisen jälkeen. Lepikkoon tai lepikon jälkeen perustettu viljelykuusikko kasvaa koko kiertoajan erittäin hyvin. Lepällä on myös edullinen vaikutus männyn kasvuun kangasmaalla.

Mikola suositteli leppäsekoituksen hyväksymistä havupuutaimikoissa ainakin niin kauan, kunnes se kilpailullaan ja varjostuksellaan alkaa haitata pääpuulajin kasvua. Sen sijaan muiden lehtipuiden kasvatus sekakasvustona harmaalepän kanssa on ongelmallista, koska ne jäävät helposti nopeakasvuisen harmaalepän varjoon.

Mikolan lausetta lepän typensidontasymbioosista "tämä on niin arvokas ominaisuus, että sitä olisi pyrittävä käyttämään myös käytännöllisessä metsänhoidossa" kannattaa pohtia nykytilanteessa.

Ilmastomuutoksen takia pyritään lisäämään puun käyttöä fossiilisten polttoaineiden sijasta. Hakkuutähteen korjuussa metsistä poistuu ravinteita.

Puun tuhkaa voi palauttaa metsään, mutta siitä minimiravinne typpi on puubiomassaa poltettaessa haihtunut taivaan tuuliin.

Löytyykö metsänhoidollisia keinoja tuoda puuttuva typpi metsään biologisin keinoin? Voimmeko nykyistä enemmän suosia tai sietää leppää ja parantaa maan viljavuutta pitkäaikaisesti siten, että ei haitata arvokkaampien puulajien kasvua?

Kysymys ansaitsee ennakkoluulotonta pohtimista.

Harmaaleppä on Suomen olosuhteissa myös varteenotettava vaihtoehto lyhytkiertopuuviljelyyn, jos tämä tapa lisätä bioenergian saantia tulee jonain päivänä ajankohtaiseksi.

Kirjoittaja on johtava tutkija Luonnonvarakeskuksessa.

Lue myös:

Metsäpuutkin sitovat typpeä juuriston kautta – lepän avulla kangasmetsiä voisi lannoittaa puoli-ilmaiseksi (MT Plus - tilaajille)

Aiheeseen liittyvät artikkelit