Vieraskolumnit

Laadukkaat vihannekset hyvinvoivasta maasta

Terhi Suojala-Ahlfors
Vieraskolumnit 31.10.2016

Vihannesten laadukas tuotanto vaatii vankkaa ammattitaitoa.

Luomuvihanneksia viljeltäessä vaikeusaste vielä nousee. Viljelyä on pakostakin suunniteltava pitkällä aikajänteellä. Rikkakasvien hallintaan, kasvien ravinnetarpeen tyydyttämiseen tai kasvitautien kurissapitämiseen ei yleensä ole pikaratkaisuja, vaan niistä on huolehdittava koko viljelykierron ajan.

Osin tästä syystä luomutuotetun alan osuus koko vihannestuotannosta on jäänyt maassamme muutaman prosentin luokkaan. Kysyntää kotimaisille luomuvihanneksille olisi.

Luomuviljelijöiden joukossa on oivallisia esimerkkejä vahvasta ammattitaidosta, jolla viljelyn haasteet on voitettu. Maan hoidon osaaminen on luomuviljelijän perusvalmiuksia. Tästä olisi paljon ammennettavaa myös muille kuin luomutuottajille.

Keskeinen asia ravinnehuollon ja maan kasvukunnon hoidon kannalta ovat viljelykierron kasvivalinnat.

Väliviljelykasveja mietitään vihannestiloilla etenkin kasvinsuojelun kannalta, ja viljoja pidetään turvallisina välikasveina.

Kun tavoitellaan maan kasvukunnon kohentamista, tarjolla on paljon muitakin vaihtoehtoja, joilla voitaisiin parantaa maan rakennetta, viljavuutta ja hiilivaroja. Kiinnostus kerääjä-, saneeraus- ja viherlannoituskasvien käyttöön on ilahduttavasti lisääntynyt myös muussa kuin luomuviljelyssä.

Vihannestiloilla on kuitenkin laajasti hyödyntämättä viherlannoituksessa käytettävien palkokasvien tarjoama "ilmainen" typpilannoitus.

Aiemmassa selvityksessä on arvioitu, että biologisen typensidonnan hyödyntämistä Suomen maataloudessa voidaan tehostaa voimakkaasti. Miksipä ei kaalien tai muiden paljon typpeä vaativien kasvien ravinnetarpeesta osa voisi olla viherlannoituksella tuotettua, myös muualla kuin luomupelloilla?

Yllättävää kyllä, emme vielä kovin hyvin tunne maassa tapahtuvia ilmiöitä.

Varsinkin maan biologisen laadun arviointi ja kohentaminen on jäänyt vähälle huomiolle myös tiedemaailmassa. Tiedämme kuitenkin, että hyvinvoiva maa antaa enemmän anteeksi niin viljelytoimien, sään kuin kasvintuhoojien suhteen.

Huonokuntoisessa maassa tasapaino järkkyy nopeammin ja viljelykasvi kärsii helpommin epäsuotuisista säistä tai kasvia uhkaavista taudeista.

Viljelykiertojen optimointi on tasapainoilua eri tekijöiden kesken. Tietoa ja käytännön kokemusta karttuu kuitenkin koko ajan lisää – jaetaan se yhteiseksi hyväksi.. Näin saadaan entistä kestävämpää suomalaista tuotantoa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit