Toto75-karonkka: Joseph Boko jatkoi voittoputkeaan
Kuopiossa ravattiin tapaninpäivän Toto75-finaalikierros. Päivän ohjastajakuningas oli Iikka Nurmonen, joka ohjasti kaksi Toto75-finaalivoittoa.
Joseph Boko voitti Kuopiossa viidennen kerran peräkkäin. Arkistokuvassa ruunan rattailla on valmentaja Markku Nieminen. Kuva: Terhi Piispa-Helisten1.Joseph Boko
Huimaan vireeseen kohonnut Joseph Boko jatkoi voittotehtailua Kuopiossa. Tolppia on nyt viisi peräkkäin.
Lähtönsä suosikiksi veikattu ruuna juoksi alkumatkan toisessa ulkona, mistä Hannu Torvinen teki ratkaisun kääntää kiriin 900 metriä ennen maalia. Nopeasti johtavan rinnalle edennyt hevonen tarjosi kovan haasteen keulassa juosseelle Knocking Matchille ja voitti lopulta marginaalia varmemmin.
Markku Nieminen valmentaa Now or Never Stablen omistamaa ruunaa. Suvi Himanka hoitaa Joseph Bokoa.
2.Kartier
Kykyori Kartier palasi voittokantaan viimeksi Rovaniemellä ja jatkoi voittojen tiellä myös Kuopiossa. Hevonen ravasi alussa kolmannessa ulkona, mistä se käännettiin 800 metriä ennen maalia kolmannelle radalle. Päätöspuolikkaalla jo neljännen radan kautta kolmannelle ilman selkää edennyt Kartier kiri komeaan voittoon lopussa ohi keulassa juosseen Malkkinin.
Voittotuloksen 26,2 ravannut Kartier on palannut takaisin kovalle tasolleen. Iikka Nurmonen ohjasti Heikki Mikkosen valmentamaa hevosta, jonka omistaa Päivi Korvenranta.
3.Savon Kingi
Savon Kingi käynnistyi juoksuradalta reippaasti matkaan ja eteni suoraan keulapaikalle. Kiihtyvällä tempolla vetänyt kuusivuotias ruuna kellotti päätöspuolikkaan lukemiin 28,0 ja pakeni lopussa aivan omille teilleen. Voitto oli hevosen kauden yhdeksäs. 6 000 euron arvoinen voitto irtosi 28,0-tuloksella. Hevosen voittosumma kohosi tämän ykkösen myötä yli 18 000 euron.
Savon Kingin omistaa Tiina Hakkarainen ja sitä valmentaa Pertti Hakkarainen. Jukka Torvinen ohjasti tuttuun tyyliin Savon Kingiä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


