Ruoka

Näin valmistat joulukinkun rasvasta saippuaa

Ruoka 04.01.2018

Huolellisesti tehty saippua ei haise lainkaan lihalle.


Sanne Katainen
Kinkusta irronneeseen rasvaan kannattaa lisätä esimerkiksi oliiviöljyä, jotta saippuamassaa saa valmistettua tarpeeksi paljon.

Joulukinkkujen paistinrasvaa on kerätty uusiutuvan dieselin tekemiseen, mutta sitä voi jalostaa uuteen käyttöön myös kotona.

Saippuaharrastaja Olga Weckström on valmistanut kinkusta irtoavasta rasvasta saippuaa kotona sekä kavereidensa kanssa. Nyt tammikuussa hän ohjaa ensimmäistä aiheeseen keskittyvää kurssiaan Helsingissä.

"Joulukinkkuni ei ollut tänä vuonna kovin rasvainen, joten siitä irtosi ehkä sata grammaa rasvaa. Siitä ei tule kauhean isoa saippuaa", Weckström kertoo.

Rasvaisemmista kinkuista saippuamateriaalia saa enemmän, ja tarvittaessa massaa voi kasvattaa lisäämällä joukkoon muita rasvoja ja öljyjä.

Kun kinkku paistetaan uunissa, siitä valuu rasvaa ja nestettä. Jähmettyneen rasvan saa helposti kuorittua pois nesteestä. Kinkun päältä poistettava rasva kannattaa pilkkoa pieniksi paloiksi, minkä jälkeen se laitetaan veteen kiehumaan. Vesi kaadetaan siivilän läpi, ja keittäminen toistetaan niin monta kertaa, että jäljellä on enää puhdasta rasvaa.

Seuraavaksi Weckström kehottaa punnitsemaan rasvan tarkasti, jotta tiedetään kuinka paljon lipeää siihen täytyy lisätä. Rasvalla on saippuoitumisluku eli lipeän määrä täytyy laskea tarkkaan. Siihen vaikuttaa myös massaan lisätyn veden määrä. Apuna laskemisessa voi käyttää verkosta löytyviä lipeälaskureita.

Jos kinkusta on irronnut vain vähän rasvaa, voi siihen lisätä esimerkiksi oliiviöljyä. Weckström käyttää saippuaan yleensä noin 500 grammaa rasvoja, ja siitä tulee noin kahdeksan desilitraa saippuamassaa.

Kun raaka-aineiden määrä on mitattu, lipeä liuotetaan veteen huolellisesti ja kinkkurasva sulatetaan nestemäiseksi omassa astiassaan. Lipeää ei saa laittaa alumiiniastiaan, ja liuottamien kannattaa tehdä ulkona, sillä lipeähöyryjen hengittäminen on epäterveellistä.

Hieman jäähtyneet osat sekoitetaan keskenään, Weckström käyttää usein apuna sauvasekoitinta. Kun massa on paksun kiisselimäistä, sen voi kaataa muottiin. Esimerkiksi leikattu maitotölkki sopii tarkoitukseen hyvin.

Massan annetaan jähmettyä noin vuorokausi, minkä jälkeen se leikataan sopivankokoisiksi paloiksi.

"Kannattaa käyttää suojakäsineitä, koska saippua on vielä tässä vaiheessa ärhäkkää", Weckström neuvoo.

Saippuan pitää antaa tekeytyä vähintään kuukauden ajan, se muuttuu hellävaraisemmaksi kypsyessään. Samalla saippuasta poistuu nestettä ja se kestää käyttöä paremmin.

Saippuaa valmistaessa kannattaa käyttää suojakäsineitä, esiliinaa ja suojalaseja, jos lipeää sattuu vahingossa roiskumaan.

"Saippuan tekeminen vaatii huolellisuutta, en suosittele sen tekemistä ainakaan ihan pienten lasten kanssa", Weckström sanoo.

Entäpä kinkun ominaishaju? Tuoksuvatko käden saippuoinnin jälkeen lihalta?

"Rasvan puhdistamisen idea on se, että rasvaan ei juuri jää hajua. Jos valmis saippua haisee voimakkaasti kinkulta, ei puhdistusta ole tehty riittävän huolellisesti", Weckström sanoo.

Aiheeseen liittyvät artikkelit