Ruoka

Näillä nikseillä työssäkäyvä perheenäiti ehtii tehdä arkisinkin kaikki ruuat itse – Keskitä kaupassakäynnit ja esivalmistele sunnuntaisin

Ruoka 14.01.2018

Satu Koivisto tietää, miten yhdistää täyspäivätyö, pienet lapset ja ruuanlaitto.


Jarkko Sirkiä
Satu Koivisto hurahti teininä kala-kasvissyöjäksi, koska ”Ei noita lehmiä saa syödä!” Nyttemmin hän ajattelee, että kaikkea voi syödä, kun pysyy kohtuudessa.
Satu Koivisto hurahti teininä kala-kasvissyöjäksi, koska ”Ei noita lehmiä saa syödä!” Nyttemmin hän ajattelee, että kaikkea voi syödä, kun pysyy kohtuudessa.
Piirakkaan voi mustikan sijasta käyttää myös muita marjoja tai hedelmiä.
Piirakkaan voi mustikan sijasta käyttää myös muita marjoja tai hedelmiä.

Satu Koivistolla on 1,5- ja 5,5-vuotiaat lapset ja vaativa työ. Silti hän haluaa tehdä ruuan perheelleen joka päivä. Koska:

”Haluan syödä hyvin joka ilta. Mutta ei siitä tulisi mitään, jos pitäisi tehdä kaikki alusta asti joka päivä.”

Sadulla on homman hoitamiseksi kaksi niksiä. Hän käy kaupassa isoilla ostoksilla kerran viikossa ja ostaa tarvittaessa vain pieniä täydennyksiä.

Toiseksi hän käyttää sunnuntaisin muutaman tunnin esivalmistelemalla kasviksia, koska hän haluaa, että perheessä syödään kasvisvoittoista ruokaa.

Näistä esivalmistelluista kasviksista hän pyöräyttää puolessa tunnissa töiden jälkeen pastan, risoton, piiraan, keiton – mitä sattuu milloinkin mieli tekemään.

Iso oivallus Koivistolle oli, kun hän luki yhdestä kirjasta, miten ranskalaiset pitävät itsestään selvänä, että lapsen pitää maistaa uutta ruokaa parikymmentä kertaa ennen kuin hän oppii uusiin makuihin. Kun sinnikkäästi vain tarjoaa, niin lapsi oppii.

”Meillä ei ole ollut erikseen lastenruokia, vaan teemme sitä, mitä muutenkin söisimme.”

Näin tehtiin myös Koiviston lapsuudenkodissa, pienellä lypsykarjatilalla Kangasniemellä. Oltiin melko omavaraisia ja tehtiin itse alusta asti kaikki. Kun lehmät pantiin karja-autoon, saatiin lihaa, maidosta kuorittiin kermat, leivän päälle vedeltiin voita, kun itse sitä tuotettiin.

Isällä oli verkot järvessä kesät, talvet, joten kalaa oli omasta takaa. Puutarhassa kasvatettiin perunat, sipulit, marjat ja omenat.

”Nyt se kaikki tuntuu luksustrendikkäältä, mutta meille se oli ja on ihan tavallista. Sitä mitä on, käytetään, ja kaikki käytetään, mitään ei heitetä hukkaan.”

Äiti oli emäntänä kotona, ja kun hän leipoi, Satu sai oman nokareen taikinasta muovattavakseen. Siitä pitäen Satu on viihtynyt keittiössä.

Mutta tyttö tykkäsi myös kirjoittaa. Ylioppilaaksi tulon jälkeen hän pääsi töihin sanomalehteen ja lähti opiskelemaan journalistiikkaa ja Suomen historiaa.

”Äitiä ihmetytti, miksi haluan toimittajaksi, kun olin niin luonteva ruuan kanssa.”

Valmistumisen jälkeen Koiviston tie vei A-lehtiin Helsinkiin. Vuosien jälkeen hän eteni Maku-lehden päätoimittajaksi, unelmatyöhön.

”Ihan mahtavaa, että tällaista voi tehdä työkseen.”

Koska Koivistolla on juuret maalla, hänelle on tärkeää, että lehden ruokaohjeisiin saa ainekset ympäri Suomen lähikaupasta ja että ohjeet noudattavat sesonkia. ”Ei mansikoita helmikuussa.”

Lehti esittelee mielellään suomalaisia pientuottajia, mutta pelkissä kotimaisissa raaka-aineissa ei pitäydytä.

”On ollut mielenkiintoista nähdä, miten ruokailmiöt lähtevät liikkeelle. Siinä vaiheessa, kun äiti – perunaihminen – rupesi kysymään avokadosta, ajattelin, että avokado on lyönyt itsensä läpi. Sama näkyy nyt persimonissa.”

”Kaikki tehdään itse” -johtoajatukseen liittyy toinenkin Koiviston ohje: kaikesta käytetään kaikki. Hänen keittiössään hävikki on minimissään.

Kuivat leivänkannikat kerätään isoon lasi­purkkiin, mistä niitä liotetaan mureketaikinaan tai heitetään kalakeittoon. Hiivattoman ihmetaikinan päällä maistuvat monenlaiset tähteet. Mantelijauholla mehevöity piirastaikina saa makean täytteen milloin mustikoista, milloin omenoista.

”Ruoka kiinnostaa ihmisiä tosi paljon. Se ei ole vain ruokaa, vaan siihen liittyvät niin yhdessä oleminen, perheen hyvinvointi, ympäristöasiat, lastenkasvatus. Ruoka on elämäntapa ja se mitä syön, on osa minua.”

Katso Sadun mustikkapiirakan ohje perjantaina ilmestyneestä Maaseudun Tulevaisuudesta tai Satu Koiviston kirjasta Gastronaatti 2.

Aiheeseen liittyvät artikkelit