Ensi viikolla käynnistyvä kampanja huutaa perunaa takaisin nuorten lautaselle
Nykysuomalainen syö perunaa vain kolmanneksen siitä mitä 1950-luvulla syötiin.Kasvisruokabuumista huolimatta suomalainen syö enää 50 kiloa perunaa vuodessa. Se on kolmannes siitä, mitä suomalaiset söivät 1950-luvulla. Perunan ovat erityisesti nuorten lautasilla syrjäyttäneet pasta ja riisi.
Tieto käy ilmi ravintotaseesta.
Useimmat suomalaiset syövät arkilounaansa työpäivän aikana ruokaloissa tai ravintoloissa, joiden keittiöissä käytetään nykyään paljon valmiiksi kuorittua perunaa ja perunatuotteita.
Yhden perunatuotekilon valmistukseen tarvitaan noin kaksi kiloa perunaa. Yhden peruna-aterian lisäys tarkoittaa, että perunaa pitäisi tuottaa 60 miljoonaa kiloa enemmän.
Jos neljä miljoonaa suomalaista söisi kerran viikossa yhden 140 gramman peruna-aterian lisää, kasvaisi perunan kulutus 30 miljoonaa kiloa.
Jotta perunan kulutusta ja ihmisten mielikuvaa perunaruuista saataisiin monipuolistettua, Maa- ja kotitalousnaiset ja helsinkiläinen Haaga-Helia-ammattikorkeakoulu kampanjoivat perunan puolesta. Niiden yhteisenä tavoitteena on palauttaa peruna etenkin nuorten lautasille.
Pure peruna -hankkeessa järjestetään koulutuksia ammattikeittiöosaajille ja infotapahtumia nuorille kuluttajille. Hanketta rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.
Kampanja käynnistyy resepteillä, joita Haaga-Helian keittiömestariopiskelijat ovat kehittäneet. Uusissa perunaruokalajeissa peruna on paitsi lisuke myös salaatti – ja jopa jälkiruoka.
Lisäksi Maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntijat järjestävät vuoden aikana 15 koulutustilaisuutta yhteistyössä oppilaitosten kanssa sekä 20 nuorille suunnattua infotilaisuutta ympäri Suomea. Tilaisuuksissa tuodaan esiin perunan ravitsemuksellisia ja ekologisia etuja ja innostetaan nuoria perunan käyttöön.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

