Lehti: Hollantilaisviljelijä tekee juustonsa tulostimella
Lypsykarjatilalla astuttiin reippaasti uuteen aikaan: juustolan sijaan maidosta tekee juustoa tilan oma tulostin.
Ehkä joskus tulevaisuudessa tällä lautasella voisi olla kotitulostimella tehtyä juustoa. Kuvan juusto on kuitenkin perinteisestä juustolasta peräisin. Kuva: Ville-Petteri MäättäRaakamaidosta suoraan juustoksi, tulostimella? Se on tulevaisuudessa arkipäivää ainakin Hollannissa.
Juustotulostuksen pioneereja ovat hollantilaisen lypsykarjatilan omistaja Michaela van Leeuwen ja hänen miehensä. Van Leeuwen esitteli ensimmäistä juustotulostintaan Hollannissa järjestetyssä 3D-tulostusseminaarissa 12.4., kertoo Dairy report -verkkolehti.
Pariskunnalla on 130-päinen lypsykarja, jonka vuosituotos on miljoona litraa maitoa.
Juustontulostuksen testaukset alkoivat van Leeuwenin mukaan viime elokuussa. Tulostimessa testattiin lukuisia erilaisia sekoituksia, jotta oikea lopputuotteeseen saatiin haluttu koostumus ja miellyttävä muoto.
Aivan tyhjästä Michaela van Leeuwen ei juustontulostukseen ole hypännyt. Hän työskentelee tutkijana kaupallisen tutkimusorganisaation LTO Noordin palkkalistoilla.
Ruuan tulostus on van Leeuwenin mukaan vielä aivan lapsenkengissään, mutta hän uskoo omien tulostimien olevan arkipäivää ravintoloissa ja myös kotikeittiöissä jo kymmenen vuoden päästä.
"Tulemme näkemään tulostimia, jotka voivat valmistaa suklaata, jauhoa, sokeria ja pastoja."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
