Ruoka

MTK aikoo puolustaa saunapalvilihaa

Ruoka 17.02.2017

Ministeriö ja palvaajat tapaavat maaliskuussa ja pohtivat poikkeuslupaa saunapalville.

Sanne Katainen
Haminalainen palvaajayrittäjä Mika Nopanen on saanut asiakkailta tukea. "Asiakkaat ovat valmiita nousemaan barrikaadeille", Nopanen sanoo.

MTK ja Lihakeskusliitto virittävät taktiikkaa, jolla saunapalvilihan valmistus Suomessa pelastetaan.

"Saunapalvin pelastusoperaatio on lähdössä vauhdilla käyntiin. Monet pienemmät palvaamot toimivat maatilojen sivuelinkeinona. Siksi tämä kiinnostaa myös MTK:ta", MTK:n ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi kertoo.

MTK:n rinnalla palvilihaa puolustaa Lihakeskusliitto.

MT kertoi tänään, että savusaunassa palvattu liha kielletään syksyllä, ellei Suomi hae sille poikkeuslupaa.

Syyskuussa voimaan astuvat Euroopan unionin uudet pah-päästöjen rajat, eikä perinteisellä menetelmällä valmistettu palviliha mahdu niihin.

Suomi suhtautuu nihkeästi poikkeus­lupaan, sillä pah-yhdisteiden terveyshaitta on kiistaton.

Maa- ja metsätalousministeriö on kuitenkin luvannut etsiä ratkaisua.

”Tapaamme pienpalvaajia maaliskuun alussa. Silloin selvitämme, miten suuresta asiasta on kyse ja miten monia tämä koskee. Haemme ratkaisua, jolla poikkeus rajautuisi riittävän pieneen joukkoon yrityksiä”, maa- ja metsätalousministeriön elintarviketurvallisuusjohtaja Sebastian Hielm sanoo.

Poikkeusluvan tarvitsevat vain perinteisimmällä menetelmällä palvaavat yritykset.

"Ikävä kyllä perinteiset savustusmenetelmät eivät taivu uusiin raja-arvoihin", Lihakeskusliiton toimitusjohtaja Mari Hannuksela kirjoittaa tiedotteessa.

Savusaunassa palvattavan lihan valmistusta ei voi muuttaa niin paljon, että tuote pysyisi uusissa rajoissa.

"Valmistusprosessia pitäisi muuttaa niin paljon, ettei kysymyksessä ole enää sama perinteinen tuote. Tuotteiden maku, tuoksu ja rakenne muuttuvat ratkaisevasti", Hannuksela sanoo.

Teollisuus pystyy muuttamaan savustustapoja niin, että uudet pah-rajat eivät ylity.

Syväniemen mukaan kyse on myös maaseudun työpaikoista.

"Kun lihateollisuus nykyisin työllistää noin 8 000 henkilöä, määrä voi pudota pahimmillaan jopa puoleen", Syväniemi laskee

Hannukselan arvion mukaan poikkeusluvan tarvitsee noin 300 yritystä.

Lue aiheesta lisää:

Savusaunassa palvattu liha kielletään syksyllä - Suomi nihkeä hakemaan poikkeusta EU:sta

Palvaajayrittäjä: "Jos saunapalvi kielletään Suomi 100 -vuotta kampanjan aikana, niin morjens"

Kauppias Kaulanen suivaantui saunapalvauskiellosta: "Älyttömin tekosyy, minkä olen kuullut"

Aiheeseen liittyvät artikkelit