Suomalainen Maaseutu

Puoli vuosisataa rengassavottaa: "Maatalous on meidän raskaan puolen ehdoton selkäranka"

Suomalainen Maaseutu 07.12.2017

Rengasliike Paussu on vajaa viisitoista kilometriä Jyväskylän pohjoispuolella, Puuppolassa toimiva rengasalan yritys.


Visa Vilkuna

Raskaan kaluston renkaat muodostavat 80 prosenttia yrityksen liikevaihdosta. Jatkossa tullaan panostamaan enemmän myös metsäkoneiden renkaisiin, kertovat Janne Tiainen (vas.) ja Kari Paussu.

Raskaan kaluston renkaat muodostavat 80 prosenttia yrityksen liikevaihdosta. Jatkossa tullaan panostamaan enemmän myös metsäkoneiden renkaisiin, kertovat Janne Tiainen (vas.) ja Kari Paussu.
Visa Vilkuna
Toimisto seinällä on muistoja menneiltä vuosikymmeniltä.
Toimisto seinällä on muistoja menneiltä vuosikymmeniltä.

Kaupankäynti vajaa 50 vuotta sitten oli hidasta ja vaivalloista, kun ei ollut sen kummemmin faksia kuin nettiäkään. Kirjeitä läheteltiin ja odoteltiin vastauksia. Ulkomaille kontaktoinnissa lähetystöt olivat hyvänä apuna, Kari Paussu muistelee yrityksen alkuvaiheita.

Vajaa 50 vuotta kestänyt rengasyrittäjyys koki marraskuun alkupuolella eräänlaisen päätepisteen, kun Janne Tiainen hankki yrityksen omistukseensa. Aivan vapaalle Kari ei sentään päässyt, sillä sopimuksen mukaan hänen on oltava myyntityössä Jannen ohella vielä jonkin aikaa.

Janne Tiainen on aloittanut reippaasti liiketoiminnan pyörittämisen, sillä meneillään on noin sadan kylmän hallineliön muuttaminen lämpimäksi. Valmistuvaan tilaan on tulossa raskaitten renkaitten rengaskone. Kevyemmille renkaille rengastyö, tasapainotus ja alle laitto ovat olleet ohjelmassa jo kolmisen vuotta.

"Usein asiakas tulee paikan päälle työkoneen renkaan kanssa, jossa vanne on paikoillaan. Kohta voimme vääntää hänen haluamansa renkaan valmiiksi vanteellekin. Asiakastarpeesta tämä pieni laajennus ja palvelun parantaminen lähti", Janne Tiainen kertoilee.

Yritys tuo maahan renkaita useista eri maista, joten varastossa on tuhansia eri kokoja, malleja ja merkkejä. Pääosin renkaat tulevat Hollannista, sillä hollantilaisten rehellisyys ja kohtuullinen hinnoittelu ovat Tiaisen ja Paussun mieleen. Kokemuksen perusteella Saksasta tuotaessa saa olla huomattavasti tarkempana hinta-laatusuhteen kanssa.

Erikoista yrityksen rengaskaupassa on se, että renkaille annetaan takuu. Uudella renkaalla on luonnollisesti valmistajan takuu. Käytetylle Paussu antaa reilun toiminta- ja vaihtotakuun, mikä Janne Tiaisen mukaan helpottaa tuntuvasti renkaiden myyntiä.


Kun yrityksen noin kahden hehtaarin ja 20 000 renkaan varastoa silmäilee, on helppo olla samaa mieltä Paussun porukan kanssa. Heillä on todennäköisesti Suomen kattavin valikoima käytettyjä renkaita.

Käytettyjen renkaiden suurin tai tilaa vievin varasto näyttää olevan työkoneiden renkaita. Mutta valikoimissa on myös henkilö- ja kuorma-autojen sekä katumoottoripyörien ja endurojen renkaita.

Monissa tapauksissa yhden renkaan vaurioituminen johtaa siihen, että molemmat akselilla olevat renkaat tai koneen kaikki renkaat vaihdetaan. Näin rengassavotasta jää yksi hyvä käytetty jäljelle, joka kulkeutuu sitten Paussun laaniin. Etenkin keskisemmän Euroopan maissa armeijalla, valtiolla ja kunnilla on uuden rengassatsin vaihtokynnys erittäin matala. Armeijan renkaita saa joskus käyttämättöminäkin, koska niiden käyttöaika on mennyt umpeen.

Raskaan sarjan renkaat muodostavat noin 80 prosenttia yrityksen liikevaihdosta. Vaikka investointeja tehdään rengasasennuksiin ja renkaiden vauriokorjauksiin liittyen, pääpaino tulee jatkossakin olemaan pelkkä rengasmyynti. Traktoreiden ja työkoneiden renkaina venäläiset ja kiinalaiset ovat käytössä osoittautuneet yllättävän hyvälaatuisiksi ja ennen kaikkea kokonaistaloudellisiksi.

Kun traktorin renkaat ovat kohtuullisesti kuluneet, yhden korjauskelvottomaksi rikkoutuneen renkaan tilalle on Tiaisen mukaan järkevämpi vaihtaa likimain samanlaisessa kulumistilanteessa oleva käytetty rengas, kuin kokonaan uusi.

"Maatalous on meidän raskaan puolen ehdoton selkäranka. Maanviljelijä, joka on hakenut traktorin renkaita meiltä, osaa kysyä myös vaikkapa sesonkikäytössä olevaan metsäkoneeseensakin renkaita täältä. Jatkossa metsäkoneiden rengastarjontaa parannetaan, jotta urakoitsijatkin osaisivat hakea renkaat kilpailukykyiseen hintaan meiltä", Janne Tiainen lupaa.

Käytettyjen renkaiden kauppa on ainakin Suomen valtion näkökulmasta hyvää liiketoimintaa. Käytetyt renkaat ostetaan arvonlisäverottomina Euroopasta ja kun ne myydään eteenpäin, niin alvi pitää tilittää jokaisesta asiakkaalta saadusta eurosta. Kun tähän laskee lisäksi yritysverotuksen ja henkilökohtaisen verotuksen, niin varsin mukava siivu toiminnasta yhteiseen kassaan kilahtaa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit