Suomalainen Maaseutu

Kiitos suojeluksesta, byrokraatit!

Uutiset 19.08.2014

Lähiruokaa suosiva ravintola halusi ostaa pienen maatiaiskanaparveni tuotantoa, laadukkaita ja ilman viherpesuakin eettisiä kananmunia. Kuljetin munia ravintolaan kerran viikossa.

Kokki tykkäsi hyvälaatuisista pihakanan munista, asiakkaille maistui ja minäkin kiitin: isompien munamäärien myyminen ravintolaan helpotti omaakin arkirumbaa. Siihen asti olin myynyt kotitarvekanalani ylijäämämunia yksittäisille suora-asiakkaille. Hetken perästä jopa kasvatin hieman parveani – ravintola kun osti kaiken tuotannon.
Vaan eipä aikaakaan, kun tämä kotkotus sai lopun. Terveystarkastaja pisti pelin poikki ja informoi, että direktiivin mukaan leimaamattomia ja painoluokittelemattomia munia ei saa myydä suurtalouskeittiöön. Käytäntö, jossa lähiruokaravintola saisi tuoreita raaka-aineita kahdenkymmenen kilometrin päästä suoraan keittiöönsä, oli tietenkin alun alkaenkin sulaa hulluutta Suomessa.
Jo aikaisemmin viranomaiset olivat kadottaneet kaikki pikkukanaloiden munat luomu- ja lähiruokakaupoista. Näin siksi, että munasta tulee vaarallinen, jos kananmunan ja asiakkaan välillä on kauppias. Jotkut pikkuputiikit koettavat kiertää tätä vuokraamalla kananpitäjille ”toripaikkoja” myymälöistään, mutta tiemmä nämäkin salajuonet on pikkuhiljaa saatu karsittua minimiin. Onhan sen nyt kansanterveydelle ja -taloudelle vaarallista, jos joka tuppukylältä alkaa punkea pientuottajaa kuluttajaa vaanimaan.   

Esimerkkejä viranomaisten sammutustöistä maaseudun yritteläisyyden parissa on lukuisia. Hiljakkoin tyrninviljelijä kirjoitti lopettaneensa viljelyn, kun asianmukaisesti mehustamossa jalostetun mehun myynti olisi vaatinut elintarvikehuoneiston ja -ajoneuvon hankkimisen. Tuttavani oli perustamassa bed & breakfast -yritystä tilalleen ja aikoi hankkia aamiaistarpeet lähitiloilta. Paikallinen terveystarkastaja kielsi tämän ehdottomasti, ellei maatiloilla ole rekisteröityjä elintarviketiloja. Edelliskesän pirkkalalaiskahvilan tapaus on jo klassikko: pullaa ei saanut myydä samassa tilassa käsittelemättömän tilamaidon kanssa. Vaaditut toimenpiteet, jotta homma voisi jatkua, ovat useimmiten liian tyyriitä ja volyymien vuoksi turhia pientuottajan tai -jalostajan toteuttaa.

Mikä ei ole erikseen sallittu, se on kiellettyä, tokaisi minulle neuvontaorganisaation edustaja kerran, kun puheena oli maataloustuotteiden jatkojalostus tilalla. On myös epävirallinen ”yleinen tieto” siitä, että kiellot ovat tulkinnanvaraisia. Joissakin tapauksissa lähiruoka ja pientuotanto kyllä päätyy ravintolankin lautasille. Onneksi siis järjen käyttö on tapana edes joillain paikkakunnilla! Niin ja maamme rajojen ulkopuolella.
Miksi Italiassa kaikki pientuotanto ja jatkojalostus maatiloilla onnistuu? Maaseutu on elävää ja ruokakulttuuri kukoistaa. EU-maahan sekin on. Lepsuilevatko virkamiehet siellä? Vai onko massatuotanto ja elintarviketeollisuus lobannut siellä vähemmän, uskaltaa antaa lähiruuan ja pienimuotoisen tuotannonkin tulla markkinoille?

Samalla kun pientä lyörään (!), Evira ajaa läpi monikansallisten ja amerikkalaisten suuryritysten tahtoa: geenimuuntelusta ei tarvitse kertoa liha- eikä kananmunapakkauksissa. On väläytelty myös sitä, että geenimuuntelemattomuudesta ei edes saisi kertoa. Tietohan tunnetusti lisää tuskaa, joten varmasti tämä on kuluttajan parhaaksi tämäkin.
Pitäisikö Amerikasta ottaa muutakin mallia? Innovaatioiden luvattuna maana siellä on sallittua kaikki, kunhan lukee pienellä präntätyn. Vasta ongelmien ilmetessä haetaan korvausvelvollisia.
Miltä te viranomaiset meitä suojelette? Terveelliseltä ruualta? Yrittämiseltä ja innovaatioilta, joita poliitikot peräänkuuluttavat? Vaiko vain elämältä? Sillä on yleensä taipumus johtaa kuolemaan, se on kyllä totta.
Kiitos.

KIRSI HAAPAMATTI
Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja pienviljelijä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit