Maaseudun Tulevaisuus
Suomalainen Maaseutu

Lampaalla on pieni maha, joten rehun on oltava hyvää

Suomalainen Maaseutu 25.04.2017

"Syksyllä mietin huolellisesti rehupaalien syöttöjärjestyksen", ruokintaa pohtiva lampuri huomauttaa.


Visa Vilkuna
Lammas on pieni märehtijä ja sillä on pieni maha. Tiineysaikana sikiötkin vievät tilaa ja mahan tilavuus pienenee entisestään. Tämän takia lampaiden rehun on oltava laadultaan erinomaista. Hyvä apilavaltainen ja kuivahko säilörehu on lampaiden mieleen. Kosteamman rehun syöntimäärät eivät nouse riittävän korkeiksi.

Peppi ja Marko Laine pitävät Salon Hajalassa Mikkolan lammastilaa. Tilan lammaskatraassa on suomenlampaita sekä dorset -rotuisia uuhia ja etenkin niiden risteytyksiä. Karitsanlihan tuotannossa käytetään texel-pässiä isärotuna. Bordercollie-paimenkoirat ovat mainiona apuna tilanpidossa.

Laineen mukaan suomenlampaan ja dorsetin ero ruokinnallisessa mielessä on erittäin suuri. Molemmat ovat omalla tavallaan hyviä rotuja. Suomenlammasta on aikanaan jalostettu villan ja sikiävyyden ehdoilla ja dorsetia lihantuotantoa ja rehunkäyttökykyä ajatellen.

"Suomenlampaan rehunkäyttökyky on melko heikko. Sen takia sitä on ruokittava parhaalla mahdollisella rehulla. Dorsetin kanssa puolestaan saa olla tarkkana, jotta se ei hyvän rehuhyötysuhteen omaavana pääse lihomaan", Peppi Laine vertaa kahta katraansa rotua.

Suurin osa tilan uuhista on findorsetteja, joissa on saatu yhdistettyä kahden rodun hyviä ominaisuuksia. Yleensä suomenlampaat tekevät 3–5 karitsaa ja dorsetit keskiarvona 1,9 karitsaa per uuhi. Mikkolan tilalla findorsetit tuottavat keskimäärin 2,3 karitsaa.

Valtaosa tilan noin 170 uuhesta karitsoi kevättalvella helmi–maaliskuussa ja toinen, noin 40–50 uuhen erä heinäkuussa. Kaikki Mikkolan tilan uuhet ultrataan tiineysaikana, jotta tunnutusajan ruokinta osuisi tiineiksi todetuille ja karitsaluvun mukaan mahdollisimman hyvin kohdalleen. Ultrauksen jälkeen on helppo suunnitella lisärehujen tarvekin. Kun hoitotyö on karitsoinnin aikana raskaimmillaan, niin tiedetään, että ruokinta on taatusti parhaalla mahdollisella mallilla.

Peppi Laine tunnustaa, että lampaiden ruokintaan on varmasti yksinkertaisempiakin tapoja. Sikiävän risteytyskatraan kanssa hän on kuitenkin päätynyt uuhien ryhmittelyyn, jossa ruokinta pyritään toteuttamaan mahdollisimman hyvin niiden yksilöllisten tarpeiden mukaan, jotta syntyy reippaita, muttei liian isoja karitsoita ja niiden lisäkasvu olisi mahdollisimman hyvä.

Kun imetys alkaa, niin karitsan tavoitteena on 300–400 gramman päiväkasvu, mikä merkitsee uuhelle likimain yhtä karitsanlihakiloa päivässä. Tämä on kova tavoite 70–80 kiloiselle uuhelle. Karitsojen kuusi ensimmäistä elinviikkoa ratkaisevat, kuinka tavoitteessa onnistutaan.

"Toukokuussa laitumelle laskun aikaan karitsoiden pitäisi olla yli 20-kiloisia ja reilusti karkean rehun syöjiä", muistuttaa Laine. Näin ne pystyvät hyödyntämään laitumet parhaiten. Suurin osa Mikkolan karitsoista lähtee teuraaksi heinä-syyskuussa suoraan laitumilta ilman lisäruokaa.

Marraskuussa sisälle otettavat, lähinnä heinäkuussa syntyneet karitsat punnitaan ja niille annetaan loppukasvatuksen aikana 200–300 grammaa tai jopa puoli kiloa kaura-herne-väkirehua riippuen jäljellä olevasta kasvutavoitteesta ja käytettävissä olevasta karkearehusta.


Tavoitteisiin pyrittäessä on aloitettava uuhen ruokinnasta. Tiineyden neljä ensimmäistä viikkoa ovat karitsoiden kehityksen kannalta ratkaisevan tärkeitä. Tänä aikana muodostuvat uuhen kohtukävyt, jotka vaikuttavat sikiöiden hyvään ja tasaiseen kehitykseen. Tämän jälkeen tiineet uuhet pärjäävät jonkin aikaa vaatimattomammalla rehustuksella.

Suomenlampaan tunnutusruokinta on kuitenkin aloitettava kohta tiineyden puolenvälin jälkeen eli noin kuukautta aiemmin kuin dorsetilla. Tunnutuksen alussa uuhi saa 100–150 grammaa väkirehua päivässä. Siitä annos harppaa vaikkapa kolmea karitsaa imetettäessä jopa 1–1,5 kiloon per päivä.

Herne-kaura-seokseen lisätään hieman rypsiä, jotta lammas saa maidontuotantoon ja kovaan kasvuun tarvittavaa ohutsuolessa imeytyvää valkuaista. Pieni annos melassileikettä lisätään rehuannokseen lähinnä hyvälaatuisen kuidun takia, jottei tärkkelyspitoisuus nouse liian korkeaksi ja siten tasapainotetaan pötsin toimintaa.


Mikkolan tilan lampaiden säilörehu tehdään kaksi kertaa kesässä, mutta lämpiminä syksyinä on tehty kolmekin satoa. Apilavaltaisen timotein säilöntään käytetään biologista säilöntäainetta.

Tavoitteena on saada imetysajan rehuissa sulavuus eli D-arvo reilusti yli 700:n tasolle ja rehu mahdollisimman kuivana paaliin. Lammas ja etenkin kasvava karitsa kykenee syömään enemmän kuivahkoa säilörehua ja saa näin enemmän energiaa kasvuunsa. Parhaissa rehuissa sulavuus on tärkeintä, jos tuorerehun valkuainen jää vaatimattomaksi, sitä voi täydentää valkuaisrehuilla, kuten herneellä ja rypsillä. Joutilasaikana lampaille sopii D-arvoltaan noin 650:nen rehu.

Ruokintasuunnitelman teossa Laine sanoo luottavansa asiantuntijaan. ProAgrian Sari Heltelän ja Niina Saastamoisen asiantuntemuksella tehdyt suunnitelmat ovat osoittaneet toimivuutensa.

"Heti sadonkorjuun yhteydessä lähetettyjen rehunäytteiden tulosten perusteella pohdin miten rehun teossa onnistuttiin. Ensimmäisen sadon tulokset voivat vaikuttaa vielä toisen sadonkorjuun tavoitteisiin. Syksyllä mietin huolellisesti rehupaalien syöttöjärjestyksen ja varmistan asian vielä ruokintaneuvojilta. On varottava syöttämästä parhaita rehuja liian aikaisin. Jatkossa minun on kiinnitettävä enemmän huomiota myös kivennäisten oikeaan täydentämiseen ruokinnassa", Peppi Laine toteaa lopuksi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit