Maaseudun Tulevaisuus
Suomalainen Maaseutu

Maanrakennusurakoitsija: "Tulos tehdään hyvällä henkilökunnalla ja maa-aineksen kierrätyksellä"

Suomalainen Maaseutu 16.04.2017

Ylöjärven Takamaalta ponnistavan Annala Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Pekka Annala kertoo, että rakentaminen on virkistynyt Pirkanmaalla.


Antti Savolainen

Annala Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Pekka Annala oli maaliskuun lopulla poravaunun kanssa tennishallin rakennustyömaalla.

Annala Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Pekka Annala oli maaliskuun lopulla poravaunun kanssa tennishallin rakennustyömaalla.
Antti Savolainen
Mikko Rämälä hitsaa kaukolämpöputkien muhveja.
Mikko Rämälä hitsaa kaukolämpöputkien muhveja.
Antti Savolainen
3D-koneohjaus helpottaa kaivinkoneen kuljettajan työtä. Kaikki työmaahan liittyvät suunnitelmat ovat näkyvissä kolmiulotteisesti. Myös työmaakorko on aina tiedossa, eikä erillisiä sihtilappuja tai lasereita tarvita. Puikoissa Pekka Annala,
3D-koneohjaus helpottaa kaivinkoneen kuljettajan työtä. Kaikki työmaahan liittyvät suunnitelmat ovat näkyvissä kolmiulotteisesti. Myös työmaakorko on aina tiedossa, eikä erillisiä sihtilappuja tai lasereita tarvita. Puikoissa Pekka Annala,

Aivan yliopistollisen keskussairaalan kainalossa tamperelainen kallio saa antautua, kun Pekka Annala antaa sen maistaa poravaunun terää. Entisen urheilukentän paikalle rakennetaan tennishalli. Toimitusjohtaja poraa vielä pari reikää ja ajaa sitten vaunun alas kallionnyppylältä.

"Tykkään rehata koneiden kanssa, se on hyvää terapiaa toimistossa istumisen ja paperiasioiden hoitamisen jälkeen."

Parin sadan metrin päässä viereisellä työmaalla vedetään kaukolämpöputkea maahan. Yrityksen työntekijä Mikko Rämälä hitsaa kaivannossa putkien muhveja yhteen.


Yrityksen työmaat ovat pääasiassa Pirkanmaalla. Jonkin verran käydään myös Helsingin seudulla.

"Rakentaminen on vilkastunut täällä tosi paljon muutaman vuoden sisään. Suurimpia ovat Rantatunneli ja raitiovaunun tuleminen. Me emme ole mukana niillä työmailla, mutta kyllä täällä työtä riittää muutenkin. Luulen, että lähitulevaisuudessa vauhti kiihtyy entisestään", Annala kertoo.

Kasvu näkyy myös yrityksen liikevaihdossa. 2015 vuoden 1,8 miljoonasta on tultu viime vuoden 2,7 miljoonaan.

Toimitusjohtajan lisäksi työntekijöitä on tällä hetkellä yhdeksän. Lisää palkataan näillä hetkillä 4–5.

"On koneita vapaana, niin tarvitaan lisää tekijöitä. Jos hyviä miehiä löytyy, niin totta kai katsotaan, että työtä riittää heti pidemmäksi aikaa", Annala linjaa.

Yrittäjä ei ole ronkeli työmaiden suhteen. Kaikki käy pihamaan laitosta lähtien.

"Ja tietysti on myös isompia kohteita. Esimerkiksi Lamminpäässä on työmaa, joka kestää 2,5 vuotta, tosin talvella siellä ei tehdä mitään."

Annala kertoo, että täysillä painetaan yleensä kevättalvesta jouluun saakka. Tammi- ja helmikuu ovat vähän leppoisampia kuukausia, jolloin pidetään lomia ja huolletaan kalustoa.


Konekanta käsittää tällä hetkellä seitsemän kaivinkonetta, viisi sora-autoa, kaksi poravaunua, jyriä ja ”muuta pienempää sälää”. Kaivinkoneet ovat Doosaneita ja Hitacheja. Autot Volvoja ja Scanioita. Huollot ja remontit on pienempiä toimenpiteitä lukuun ottamatta ulkoistettu.

Yrittäjä on tyytyväinen nykyisiin, ammattitaitoisiin työntekijöihinsä. Uusien hyvien ammattilaisten löytäminen ei kuitenkaan ole aivan helppoa.

Maanrakennus on vähintäänkin riittävän tiukasti kilpailtu ala. Annala löytää kaksi tekijää ylitse muiden, joilla yrityksen taloudellinen tulos tehdään.

"Hyvä työporukka on ensimmäinen. Ilman ammattitaitoista väkeä ei tule mistään mitään. Toinen asia on maa-ainesten kierrätys. Jos joltain työmaalta ajetaan kalliota pois, se pitää pystyä hyödyntämään toisella työmaalla."

Annala aloitti maanrakentamisen toiminimellä vuonna 2003. Osakeyhtiön hän perusti 2013. Hänet on valittu Ylöjärven nuoreksi yrittäjäksi 2013.

"Isällä oli kotona koneita ja niitä olen käyttänyt pienestä asti. Aina on ollut selvää, että tätä tehdään."

Aiheeseen liittyvät artikkelit